Musiikki soi Ylikiimingissä
Kirkkomusiikin harrastus on ollut perinteisesti huomattavassa asemassa Ylikiimingin seurakuntaelämässä. Alueella järjestetään konserttitoimintaa, virsilaulu- ja toivelauluiltoja pitkin vuotta.
Ylikiimingin alueella toimii kaksi kanttori Leo Rahkon johtamaa kuoroa. Kirkkokuorossa laulaa noin 20 henkilöä. Se harjoittelee keskiviikkoisin kello 18.30 - 20.30.
Alueella on myös lauluyhtye toimintaa: Ylikiimingin mieskvartetti koostuu neljästä kirkkokuoron mieslaulajasta. Uutena toimintamuotona Projektiryhmä jossa laulaa tällä hetkellä viisi laulajaa. Ryhmällä ei ole säännöllistä harjoitteluaikaa vaan kokoonnutaan jäsenten keskenään sopimina aikoina. Kuorojen harjoittelupaikkana toimii Ylikiimingin seurakuntatalon sali.
Kuoroihin ja projektiryhmään ovat uudet laulajat tervetulleita!
Laulukerho kokoontuu torstaisin klo 10–11.30.Laulamme yhdessä mm. virsiä, hengellisiä lauluja, koululauluja ym. Ohjelmassa myös muuta musiikkiin liittyvää toimintaa.
Kesä-heinä-elokuussa Ylikiimingin kirkossa järjestetään Kesäillan musiikkihetki -sarja. Musiikkihetki pidetään torstai-iltaisin klo 20, ja esityksiä kertyy noin kymmenen yhdelle kesälle. Ohjelmisto vaihtelee kuoroista ja yksinlaulajista urkureiden ja soolosoittajien esityksiin. Kesäillan musiikkihetki -sarja on monivuotinen perinne Ylikiimingissä.