Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Ylikiimingissä vietetään musiikkihetkiä kesätorstaisin

Ylikiimingin kirkossa vietetään kesän ajan joka torstai Kesäillan musiikkihetkeä kello 20—21. Poikkeuksena on torstai 8.7., jolloin musiikkihetki alkaa vasta kello 21.

Kesäillan musiikkihetkissä on sekä paikallisia että ulkopaikkakuntalaisia esiintyjiä. Yksi ulkopaikkakuntalaisista yhtyeistä on Väre- kvartetti, jonka muodostavat viulunsoittajat Lotta Koponen ja Maiju Piisilä, alttoviulua soittava Vuokko Lempiäinen sekä sellonsoittaja Sini Hyvärinen. Kvartetin jäsenet ovat suorittaneet Sibelius Akatemiassa kamarimusiikkitutkinnon. Kesäillan musiikkihetkessä he ovat mukana torstaina 15.7. kello 20 ja soittavat silloin muun muassa Bachin koraaleja. Väre-kvartetti on niittänyt suosiota myös kotimaansa ulkopuolella. Tänäkin vuonna he osallistuvat Tukholmassa pidettäville suomalaisen musiikin festivaaleille.

Paikallisia esiintyjiä ovat muun muassa kitaristi ja gospel-laulaja Jouni Kokkoniemi, pasuunaa soittava Tuomo Rahko, Ylikiimingin gospelryhmä, kanteleensoittaja Antti Paakinaho sekä Anne-Mari Kanniainen, joka soittaa omia virsisovituksiaan harmonikalla.

Kesäillan musiikkihetkien esiintyjät heinä-elokuussa 2010

8.7. kello 21—22 Anne-Mari Kanniainen, harmonikka

15.7. kello 20—21 Väre – kvartetti Lotta Koponen, Maiju Piisilä, viulu, Vuokko Lempiäinen, alttoviulu, Sini Hyvärinen, sello

22.7. kello 20—21 Jouni Kokkoniemi, laulu ja kitara

29.7. kello 20—21 Antti Paakinaho, kantele

12.8. kello 20—21 Ylikiimingin gospelryhmä

19.8. kello 20—21 Helinä Nissi, alttoviulu ja Outi Nissi, piano

26.8. kello 20—21 Kamarikuoro Aiolos johtaa Elina Könönen

Lisätietoja: kanttori Leo Rahko p. 040 7360 0408


Tulosta| Sivukartta| In English