Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 22.3.2011

Yhteisvastuun taidetapahtumassa voi ostaa oululaistaiteilijoiden töitä

Yhteisvastuukeräyksen hyväksi järjestettävä taidemyyntitapahtuma avataan perjantaina 25. maaliskuuta kello 18—20 Oulun kaupunginkirjaston näyttelytilassa, osoitteessa
Kaarlenväylä 3. Avajaisissa on paikalla tapahtumassa mukana olevia taiteilijoita. Taidetapahtuma jatkuu sunnuntaihin 27. maaliskuuta kello 15 saakka. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina eli perjantaina kello 18—20, lauantaina 10—17 ja sunnuntaina 12—15.

Yhteisvastuukeräyksen taidemyyntitapahtumassa on esillä ja ostettavissa noin 30 taiteilijan töitä. Taiteilijat lahjoittavat myytyjen taulujen hinnasta 40 prosenttia Yhteisvastuukeräykseen. Taidetta on esillä laajasti eri tyyleistä, mukana on muun muassa grafiikanlehtiä, akvarelleja ja öljyväritöitä. Mukana on niin tuttuja nimiä aiemmista taidetapahtumista, kuin tälle tapahtumalle uusiakin nimiä.

Töitään tuovat esille taiteilijat Lauri Arola, Kirsi Autio, Vitaly Chapkovich, Marjo Helenius, Kaija Hinkula, Kari Holma, Pekka Homanen, Johanna Huhtamaa, Jussi Hukkanen, Maija Keränen, Liisa Kilpeläinen, Raija Korppila, Anja Kurikka, Juha Laakso, Ismo Lampinen, Kati Leinonen, Suvi Mannonen, Raimo Metsänheimo, Matti Mikkola, Sakari Murtola, Moosa Myllykangas, Maija Paavola, Anna Parkkonen, Lea Pihkala, Pentti Rautio, Markku Siekkinen, Kari Södö ja Esko Visuri.

Vuodesta 2003 saakka järjestetyn vuosittaisen tapahtuman pystyttävät Oulun taiteilijaseura 63 ry, Yhteisvastuukeräyksen taidetiimi ja Karjasillan seurakunta. Voit myös osallistua ostamalla paikan päällä arpoja Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Yhteisvastuukeräys 2011 torjuu nuorten yksinäisyyttä Suomessa ja Mosambikissa. Suomessa Yhteisvastuun tuella tuodaan yksinäisyydestä kärsivät nuoret entistä varhemmin avun piiriin uudenlaisen tukioppilastoiminnan, ystävävälityksen ja vertaistukiryhmien avulla. Mosambikissa nuorille koulutetaan tukihenkilöitä, jotka auttavat heitä selviytymään arjesta.

Taideteos: Iltarusko, Pentti Rautio. Valokuvan on ottanut Matti Kortelainen.

(Kuvan taideteos on ostettu aikaisemmin järjestetystä Yhteisvastuun taidetapahtumasta)


Tulosta| Sivukartta| In English