Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Yhteisvastuukeräyksen tuotto Oulussa yli 50 000 euroa

Oulun ev.-lut. seurakuntien vuoden 2007 Yhteisvastuukeräyksen alustava tuotto on 52 838 euroa. Summa voi nousta vielä esim. kertyvistä koroista ja valtakunnallisista lahjoituksista. Lopullinen Yhteisvastuukeräyksen tuotto vahvistetaan marraskuussa.

Keräysmenetelmistä parhaiten tuotti lipaskeräys (17 449 euroa), joka on vähitellen ohittanut listakeräyksen tuottavimpana keräysmuotona. Toiseksi parhaiten tuottivat keräykselle rahaa myyjäiset ja muut tapahtumat (12 436 euroa).

Tänä vuonna tapahtumia järjestämässä ja keräystä tukemassa olivat aktiivisesti myös Hyvän mielen talo ja Diakonia-ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö. Diakonia-ammattikorkeakoulu järjesti Ehjä lapsen mieli –seminaarin ja Hyvän mielen talo useita kulttuuritapahtumia.

Keräyksen tuotto laskussa Oulussa

Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen tuotto laski Oulussa 15 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Vuonna 2006 keräys tuotti Oulussa 62 220 euroa.

Vuonna 2005 keräyksen tuotto oli 65 355 euroa. Korkeimpana keräystuotto käväisi vuonna 2004; silloin Oulussa saatiin kasaan 82 987 euroa. Vuoden 2004 keräyksen kohteina olivat päihteitä käyttävät äidit ja vauvaperheet. Vuonna 2005 tuettiin nuorten ammatillista koulutusta ja vuonna 2006 ihmisarvoista vanhuutta.

Teemana Ehjä lapsen mieli

Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen teemana on Ehjä lapsen mieli. Yhteisvastuuvaroilla autetaan lapsia, joiden vanhemmilla on mielenterveysongelmia.

Kotimaassa tuotolla käynnistetään muun muassa koululaisille suunnattava tiedotuskampanja, joka hälventää ennakkoluuloja ja madaltaa lasten kynnystä hakea apua, kun perheessä on mielenterveyden ongelmia. Lapsille ja nuorille avataan oma nettineuvontapalvelu ja peli, jonka avulla teemaa lähestytään. Hankkeen toteuttaa Mielenterveyden keskusliitto.

Ulkomailla Yhteisvastuukeräys keskittyy erityisesti Peruun. Yhteisvastuuvaroilla opastetaan perulaisia isiä ja äitejä vastuulliseen vanhemmuuteen erityisissä vanhempainkouluissa. Lapsille järjestetään työpajoja ja nukketeatteria, joiden avulla vahvistetaan lapsen itsetuntoa ja

opetetaan väkivallattomuutta ja lasten oikeuksia. Lisäksi alueelle koulutetaan mielenterveysneuvojia.

Yhteisvastuuta toteuttaa 40 000 vapaaehtoista ja talkoolaista ympäri Suomen. Kaikki Suomen evankelisluterilaiset seurakunnat osallistuvat kampanjaan.

Paikallinen tuki mielenterveyskuntoutujien perheleiriin

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 10 % jää kerääjäseurakunnan auttamistoimintaan ja kukin seurakunta saa vapaasti päättää, mihin sen osuus keräysvaroista käytetään.

Oulun ev.-lut. seurakunnat käyttävät oman osuutensa, kymmenen prosenttia Yhteisvastuukeräyksen tuotosta, mielenterveyskuntoutujille tarkoitetun perheleirin järjestämiseen.


Tulosta| Sivukartta| In English