Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 14.3.2011

Viittomakielinen messu esittelee kuurojen kulttuuria

Viittomakielinen messu pidetään sunnuntaina 20. maaliskuuta kello 12—15 Piispantalon tallikappelissa, osoitteessa Ojakatu 1. Viittomakielisille tarkoitettu messu toteutetaan ensisijaisen kohderyhmänsä ehdoilla, mutta messun lisäksi tarkoituksena on myös esitellä viittomakielistä ja kuurojen kulttuuria.

”Kaikki ovat tervetulleita tutustumaan viittomakieliseen messuun. Toivottavasti joskus jatkossa voisimme pitää myös varsinaisen sunnuntain pääjumalanpalveluksen viittomakielen teemalla tuomiokirkossa”, Oulun hiippakunnan kuurojenpappina toimiva Urpo Luokkala toteaa.

Kuulovammaistyön diakonissa Anne-Mari Kyllönen suunnittelee messuun yhteisen esirukouksen, jonka viittoo viittomakielisen hengellisen työn toimikunnan jäsen. Liturgiaosuudet ovat kuurojenpapin, messun toimittavan Urpo Luokkalan, vastuulla. Messussa on mukana myös tulkki, kokonaisuudessaan toimitus on kaksikielinen: suomeksi ja viittomakielellä.

Viittomakielisiä messuja järjestetään kerran kuukaudessa. Viittomakielisen messun jälkeen juodaan aina kirkkokahvit. Vapaaehtoinen kolehti kerätään useimmiten Kuurojen Lähetys ry:lle.

Huhtikuun messussa toisena pääsiäispäivänä, maanantaina 25. päivä, valitaan myös viittomakielisten hengellisen työn toimikunnan jäsenet uudelle kaudelle.

Oulun hiippakunnan kuurojen työ palvelee viittomakielisiä kuuroja ja kuurosokeita sekä viittomakieltä käyttäviä kuuroutuneita ja huonokuuloisia.

Lisätietoja:
Oulun hiippakunnan
kuurojenpappi
Urpo Luokkala
puh. 044 755 5554

Kuulovammaistyön diakonissa
Anne-Mari Kyllönen, vs.
puh. 040 591 2657


Tulosta| Sivukartta| In English