Vihkihetkissä jo yli sata paria vihille tänä vuonna
Oulun tuomiokirkossa järjestetään Vihkihetki myös 10.10.10
Jo yli sata hääparia on tänä vuonna astellut alttarille Oulun tuomiokirkon Vihkihetkissä. Määrä on ollut järjestäjille iloinen yllätys, vaikka tiedossa onkin ollut ihmisten tarve pienimuotoiselle ja helpolle tavalle järjestää kirkollinen vihkimys.
”Kirkolle määrä ei ole itseisarvo, olemme iloisia jokaisesta solmitusta avioliitosta”, sanoo Oulun tuomiorovasti Matti Pikkarainen. ”Kaikilla ei ole halua tai mahdollisuutta järjestää suuria juhlia, ja haluamme tarjota myös heille mahdollisuuden kristilliseen avioliittoon. On ilahduttavaa huomata, että Jumalan siunaus ja rukous on ihmisille tärkeää, ei vain pelkkä seremonia kauniissa puitteissa”, Pikkarainen iloitsee.
Vuonna 2009 Oulun ev.-lut. seurakunnissa vihittiin viime vuonna (2009) avioliittoon 651 paria. Vihkihetkien hääparit eivät kaikki ole kuitenkaan Oulun seurakuntien jäseniä.
Ylimääräinen Vihkihetki 10.10.10
Oulun tuomiokirkkoseurakunta järjestää ylimääräisen Vihkihetken sunnuntaina 10.10.2010 klo 14—17. Syynä on hauska päivämäärä 10.10.10, jonka muistaa hajamielisempikin aviomies vielä ensi vuonna.
Sunnuntain 10. lokakuuta lisäksi vihkihetkiä vietetään normaaliin tapaan joka kuukauden viimeinen perjantai klo 17—20. Loppuvuoden muut vihkihetket ovat siis 24.9., 29.10., 26.11. ja 31.12. klo 17—20.
Ennen vihkimistä on kymmenen minuutin mittainen vihkikeskustelu papin kanssa. Vihkimisen jälkeen tarjolla on hääkakkua ja kahvit tuomiokirkon kryptassa. Todistajia ei tarvita, mutta halutessaan hääpari voi kutsua juhlaan omat läheisensä. Vihkiminen on maksuton, kuten yleensäkin kirkossa.
Esteettömyystodistus hankittava viimeistään viikkoa ennen
Vihkihetkessä parit voivat tulla vihittäviksi saapumisjärjestyksessä ilman ennakkoilmoittautumista. Esteettömyystodistus on kuitenkin hankittava viikkoa ennen vihkipäivää, jotta varmistetaan, että parilla on oikeus mennä naimisiin. Esteiden tutkintaa on pyydettävä viimeistään viikkoa ennen vihkimistä jommankumman kotiseurakunnan kirkkoherranvirastossa.
Oulun ev.-lut. seurakunnissa avioliiton esteiden tutkinta tapahtuu aina arkipäivisin kello 9—16 seurakuntien keskusrekisterissä, osoitteessa Isokatu 9, p. (08) 3161 310. Lomakkeen voi tulostaa myös internetistä http://www.oulunseurakunnat.fi/esteettomyyslomake.
Kirkollinen vihkiminen onnistuu, kun vähintään toinen vihittävistä on ev.-lut. kirkon jäsen. Toisen on kuuluttava joko ev.-lut. kirkkoon tai johonkin muuhun kristilliseen uskontokuntaan. Ev.-lut. kirkon jäsenillä on oltava rippikoulu käytynä.
Lisää tietoa häistä ja vihki-illoista löytyy osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/haat.
Lisätietoja:
Tuomiorovasti Matti Pikkarainen p. 040 550 2932