Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Kapteenin on huolehdittava lähimmäisestä

Moraalivartiossa puhutaan yhteisöllisyydestä jalkapallokentillä ja lestadiolaisuudessa

Ensi tiistaina 10. helmikuuta Karjasillan kirkossa klo 18 suuren suosion saaneessa Moraalivartio-keskustelutilaisuudessa puhutaan yhteisöllisyydestä. Illassa keskustellaan muun muassa joukkueiden ja yhteisöjen pelisäännöistä AC Oulun päävalmentajan Juha Malisen kanssa ja helsinkiläisen tutkijan Heikki Nenosen kanssa.

”Kapteenit löytyvät niistä, jotka ymmärtävät kokonaisuuden, huolehtivat lähimmäisestä ja antavat ryhmälleen kaikkensa”, pohtii Juha Malinen yhteisön johtamista jalkapallokentillä. ”Hassua, mutta yleensä kapteenit ovat puolustavia pelaajia, jotka pelaavat kentän keskiakselilla. Laidoilta löytyy yksilöosaamista, ja hyökkäyksestä itsekkyyttä ja narsismia.”

Moraali kuuluu myös pelikentille. ”Ryhmän sisällä on tietyt lait. Aikatauluista ja määräyksistä on pidettävä kiinni. Toisia, varsinkin vanhempia on kunnioitettava. Ystävää ei jätetä pulaan edes harjoituspelissä. Nuorimpien on ansaittava kunnioitus. Kaikki yhden, yksi kaikkien puolesta”, luettelee Malinen joukkueen moraalisia sääntöjä.

Tutkija ja teologian maisteri Heikki Nenosen pohtii illassa muun muassa eroa kirkon ja vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen yhteisöllisyydessä sekä lähtökohtia vanhoillislestadiolaiseen moraalikäsitykseen.

Moraalivartio-keskusteluilloissa pohditaan erilaisia moraalisia kysymyksiä avoimesti ja rakentavasti. Illoissa myös yleisöllä on mahdollisuus sanoa sanansa. Illan puheenjohtajana toimii Timo Helenius Oulun tuomiokapitulista. Etukäteen voi kommentoida tai esittää kysymyksiä täällä.

Moraalivartio-keskustelusarja on järjestetty yhteistyössä Höyhtyän suuralueen asukasyhdistyksen kanssa. Lastenhoito on järjestetty ja lopuksi tarjotaan iltateet.


Tulosta| Sivukartta| In English