Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 18.1.2011

Vapaaehtoiseksi Suurella Sydämellä -sivustolla

Vuosi 2011 on Euroopan vapaaehtoistyön teemavuosi

Pidätkö kokkailusta? Haluaisitko tehdä vapaaehtoistyötä varhaisnuorten parissa? Haluatko rassata pyöriä tai ulkoilla yhdessä apua ja seuraa kaipaavan kanssa?

Tällä hetkellä Oulun ev.-lut. seurakunnissa on arviolta yli 1500 vapaaehtoistyöntekijää, mutta lisää tarvitaan. Kipeimmin apua tarvittaisiin pitkäaikaisessa toiminnassa, johon vaaditaan sitoutumista. Yksi esimerkki tästä on Palvelevan puhelimen ja Palvelevan netin päivystäjät.

Pitkäaikaistoiminnan lisäksi myös projektiluontoisia tehtäviä on tarjolla paljon. Esimerkiksi ensi kesänä Oulun Herättäjäjuhlat työllistävät vapaaehtoisia tarjottimien pesusta valokuvaukseen.

Oulun ev.-lut. seurakuntien vapaaehtoistyöpaikat löytyvät valtakunnallisesta Suurella Sydämellä –palvelusta osoitteesta www.suurellasydamella.fi.

Sivustolla seurakunnat voivat hakea tarvitsemiinsa kohteisiin vapaaehtoistoimijoita, kun taas vapaaehtoistyöstä innostuneet voivat katsella avoimia tehtäviä oman kiinnostuksensa, aikataulunsa ja voimiensa mukaan.

Jokainen on tarpeellinen vapaaehtoistyössä

Vapaaehtoistyön lähtökohtana on se, että työtä tehdään tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Avoimien vapaaehtoistyöpaikkojen kirjo on laaja-alainen, mutta jos sivuilta ei löydy auttajalle sopivaa tehtävää, on vaihtoehtona ilmoittautua vapaaehtoispankkiin. Siellä voi kertoa muutamalla sanalla omasta osaamisestaan ja siitä, miten haluaisi toimia.

Ensimmäisellä ilmoittautumiskerralla vapaaehtoistyöhön täytyy rekisteröityä. Seurakunnasta otetaan uusiin vapaaehtoisiin yhteyttä ja sovitaan tapaaminen. Tapaamisessa kerrotaan asiat, jotka jokaisen vapaaehtoisen tulee tietää, kuten vaitiolovelvollisuus ja vakuutusturva. Tehtävän luonteesta riippuen vapaaehtoiselta voidaan pyytää rikosrekisteriote.

Vapaaehtoistyö tärkeää seurakunnille

Kirkkohallitus teki vuonna 2010 kyselyn seurakuntien vapaaehtoistoiminnasta. Tutkimuksen mukaan seurakuntalaiset osallistuvat eniten yksittäisten tapahtumien ja keräysten järjestämiseen. Vähiten he osallistuvat jumalanpalvelusten suunnitteluun. Eniten vapaaehtoisina toimii aikuisia ja ikääntyneitä. Usein vapaaehtoisiksi kaivataan lisää miehiä.

Vapaaehtoisuus kuuluu seurakunnan perusolemukseen. Se kasvattaa, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja antaa merkitystä elämään. Vapaaehtoistoiminnan voimin toteutetaan seurakunnissa erityisesti diakoniaa ja lähimmäispalvelua, pyhäkouluja, myyjäisiä ja juhlia sekä musiikki- ja isostoimintaa.


Kyselyyn vastasi 282 seurakunnan työntekijää. Vastaajissa oli mukana seurakuntien eri ammattiryhmien edustajia. Kyselyn vastauksista koottiin Kyvyt käyttöön -tutkimusraportti, joka löytyy kirkon vapaaehtoistoiminnan sivuilta sakasti.evl.fi/vapaaehtoistoiminta.

Lisätietoja:

Vapaaehtoistyön diakoniatyöntekijä Heikki Kaikkonen p. 040 5025010 tai

Projektisihteeri Anne Viljanen p. 050 326 3654 (Kirkkohallituksen vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke)


Tulosta| Sivukartta| In English