Vanhustenviikon juhla Pyhän Tuomaan kirkolla
Lokakuun ensimmäisellä viikolla vietetään valtakunnallista vanhustenviikkoa. Oulussa viikkoa juhlitaan musiikkipainotteisesti perjantaina 6.10. klo 13 Pyhän Tuomaan kirkolla Puolivälinkankaalla.
Juhlan ohjelmassa on runsaasti yhteislaulua ja runonlausuntaa, kaupungin vanhustyön johtajan Anna Haverisen esittämä kaupungin tervehdys, pastori Päivi Jussilan hartauspuhe sekä Pyhän Tuomaan lapsikuoron esitys.
Tilaisuuteen järjestetään ilmainen linja-autokuljetus, josta voi tiedustella oman alueen diakoniatyöntekijältä. Huonokuntoisimmille vieraille toivotaan avustajaa mukaan.
Juhlan suunnitteluun ja toteutukseen osallistuu Oulun kaupungin ja Oulun ev.-lut. seurakuntien lisäksi Diakonia-ammattikorkeakoulu.
Suomessa vietetään vanhustenpäivää aina lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Vanhustenpäivän perinne on alkanut jo vuonna 1954. Myöhemmin päivän yhteyteen on liitetty erityinen teemaviikko, jonka osa Oulussakin vietettävä vanhustenviikko on.
Tänä vuonna vanhustenviikon teemana on Osallistuva vanhus – De äldre med i svängen. Teemalla Vanhustyön keskusliitto haluaa tuoda esille ikäihmisten osallistumisen ja vaikuttamismahdollisuuksien eri puolia. Vanhustenviikko on 1.- 8.10.