Minkä tähden?
Suomen Lähetysseuran valtakunnallisia lähetysjuhlia vietetään ensi kesänä Oulussa 13. - 15.6. Juhlan järjestävät yhteistyössä Oulun evankelis-luterilaiset seurakunnat ja Suomen Lähetysseura.
Juhlille odotetaan 17 000 vierasta. Juhlien teema on "Minkä tähden". Tähti viittaa Beetlehemin tähteen, ja onhan Oulu myös virallinen tiernakaupunki. Toisaalta juhlilla halutaan tuoda esille syitä, joiden tähden lähetystyötä tehdään.
Monipuolista ohjelmaa
Lähetysjuhlille tulee vieraita ympäri maailmaa. Juhlien ohjelmaan sisältyy kymmeniä tilaisuuksia, mm. raamattuhetkiä, seuroja, draamaa ja erilaisia jumalanpalveluksia. Pääohjelman lisäksi nuorille on oma ohjelmansa, lapsille ja varhaisnuorille omansa. Oulussa on ensi kertaa suunniteltu myös omaa ohjelmaa erityisesti nuorille aikuisille.
Musiikin osuus on juhlilla aina vahva ja tarjonta laajaa. Rippikouluralli aloittaa kierroksensa jo torstaina 12.6. Suositussa rallissa on käynyt vuosittain puolisentoistatuhatta rippikoululaista eri puolilta Suomea. Ennen avajaisia pidetään myös missiologinen symposiumi, jossa tänä vuonna pohditaan uskon ja kulttuurin vuorovaikutusta.
Juhlat näkyvät kaupungissa
Lähetysjuhlien pitopaikka on Raksilan urheilukeskus. Pääjuhlat ovat Ouluhallissa, nuoret kokoontuvat jäähallissa ja lapsille ja varhaisnuorille pystytetään alueelle oma teltta.
Lähetysjuhlat näkyvät myös Oulun keskustassa. Rotuaarin kävelykadulla on juhlien aikana monenlaista oheisohjelmaa, tapahtumia ja musiikkiesityksiä.
Juhlavalmistelut ovat jo meneillään. Parhaillaan etsitään noin 800 talkoolaista. Lähetysjuhlat ja lähetystyö ovat esillä Oulussa ja Oulun seurakuntien toiminnassa myös pitkin kevättä.