Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Vaalikone avattu

Oululaisia ja ylikiiminkiläisiä seurakuntavaaliehdokkaita esittelevä vaalikone on avattu sivuillamme. Vaalikone esittelee seurakuntavaaliehdokkaita ja heidän vastauksiaan luottamushenkilön tehtävään liittyviin kysymyksiin. Avaamishetkeen tiistaina 10.10. klo 9.00 mennessä vaalikoneeseen oli vastannut noin 200 ehdokasta eli hieman alle kaksi kolmasosaa ehdolla olevista henkilöistä.

Ehdokkaat ovat voineet ottaa kantaa mm. seurakunnan talouteen, seurakuntien lukumäärään ja homoseksuaalien parisuhteen siunaamiseen. Lisäksi ehdokkaat ovat halutessaan kertoneet itsestään.

Vaalikoneessa ehdokkaat ja äänestäjät vastaavat samoihin kysymyksiin. Kone näyttää, kenen ehdokkaan vastaukset parhaiten täsmäävät äänestäjän vastausten kanssa. Koneessa voi myös tutustua ehdokkaisiin ja heidän vastauksiinsa, vaikka ei itse vastaisikaan kysymyksiin.

Ensimmäistä kertaa laajemmin seurakuntavaaleissa

Vaalikone on seurakuntavaaleissa ensimmäistä kertaa laajemmin käytössä. Edellisissä seurakuntavaaleissa vuonna 2002 vaalikone oli käytössä ainoastaan Vantaan seurakuntayhtymässä. Näissä vaaleissa vaalikoneen ottavat Oulun seurakuntayhtymän lisäksi käyttöön Helsingin, Espoon, Vantaan, Lahden ja Turun seurakuntayhtymät sekä Jyväskylän kaupunkiseurakunta. Jokainen seurakunta ja seurakuntayhtymä on itse koonnut koneen esittämät kysymykset, joten ne poikkeavat toisistaan paikkakunnittain.

Vaalikone on avoinna vaalien loppuun saakka. Vaalikoneen toteuttaa Twinkle oy, jonka tuotetta myös Yleisradio käytti presidentinvaaleissa 2006.


Tulosta| Sivukartta| In English