Vaalikirje kirkkoherranvaalin äänioikeutetuille
Jokaiselle Oulujoen seurakunnan kirkkoherranvaalien äänioikeutetulle on lähetetty vaalikirje. Kirje on perillä viimeistään tänään tiistaina 14.4. Kirjeen tarkoitus on kertoa Oulujoen seurakunnan jäsenille ketkä ovat ehdolla sekä missä ja milloin voi äänestää. Kaikille jäsenille ei myöskään ole selvää, mihin Oulun neljästä ev.-lut. seurakunnasta he kuuluvat.
On myös mahdollista, ettei kirje ole tavoittanut kaikkia äänioikeutettuja. Kirkkoherranvaalissa äänioikeutettuja ovat Oulujoen seurakunnan 18 vuotta täyttäneet henkilöt, jotka on merkitty seurakunnan läsnä oleviksi jäseniksi 8.3.2009 eli viimeistään 70 päivää ennen varsinaista vaalipäivää.
Vaalikirjettä ei tarvitse ottaa mukaan äänestyspaikalle. Äänestäjien tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä äänestyspaikalla virallisella henkilöllisyystodistuksella kuten passilla. Myös ajokortti käy henkilöllisyystodistuksesta.
Kolme ehdokasta
Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on asettanut hakijoista ensimmäiselle vaalisijalle Oulun seurakuntayhtymän yhteisten seurakuntapalvelujen johtajan Jouni Riipisen. Toisella vaalisijalla on Oulujoen seurakunnan kappalainen Pertti Lahtinen ja kolmannella vaalisijalla Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Ari-Pekka Metso.
Oulujoen seurakunnan kirkkoherra valitaan vaalilla 17.5.2009 Oulujoen kirkossa messun jälkeen alkaen noin klo 11.30–20. Ennakkoäänestys on 11.–15.5.
Lisätietoja:
www.oulunseurakunnat.fi/vaalit2009
Oulujoen seurakunnan kappalainen Pentti Kortesluoma p. 040 575 2716