Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Uusi vanhustyön pastori kohtaa työssään paljon kiitollisuutta

Oulun seurakuntayhtymän uusi työntekijä Markku Palosaari aloitti vanhustyön pastorina helmikuun alusta. Työhön kuuluu vierailua yksinäisten vanhusten luona kotona ja laitoksissa.

Markku Palosaari kertoo tulevansa mielellään kotikäynneille, kun vanhus itse tai hänen omaisensa sitä pyytävät. Vanhustyön pastoriin voi ottaa yhteyttä, jos vanhus kaipaa esimerkiksi keskustelua, rukousta tai pyhää ehtoollista.

Vaikka työssä joutuu käsittelemään monia surullisia asioita, kuten alakuloa ja masennusta, luopumisen tuskaa ja sairautta, päällimmäiseksi jää mieleen vanhusten kiitollisuus ja omaisten halu pitää hyvää huolta ikääntyneestä rakkaastaan. ”Tässä työssä näkee paljon hyvyyttä”, korostaa Markku Palosaari.

Suomesta löytyy vähän pelkästään vanhustyötä tekeviä pastoreita ja nekin löytyvät suurimmista seurakunnista. Vuoteen 2015 mennessä Oulun alueella uskotaan asuvan melkein 22 000 yli 65-vuotiasta. Työsarkaa siis riittää, vaikka käsitteenä vanhuus on häilyvä.

”On vaikea sanoa tarkkaa ikää milloin on vanhus ja milloin ei. Joku saattaa tuntea olevansa vanhus hyvin nuorena ja joku puolestaan ei koe olevansa vanha koskaan. Oma kokemus vaikuttaa eniten”, toteaa Markku Palosaari.

Vanhustyön pastori Markku Palosaari päivystää perjantaisin kello 9-12 numerossa 044 316 1420.


Tulosta| Sivukartta| In English