Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Työttömien ruokailu ei pidä kesälomaa

Oulun kaupungin keskustassa jatketaan Oulun ev.-lut. seurakuntien ja YTYÄ:n järjestämää työttömien ruokailua koko kesän ajan. Ruokaa saa keskiviikkoisin kello 11–13 Öbergin talon alakerrassa osoitteessa Kirkkokatu 5.

Työttömien ruokailu alkoi kokeiluluontoisesti huhtikuun puolessa välissä. Diakoniatyöntekijä Riku-Matti Järvi kertoo, että parhaimmillaan syöjiä on ollut 30–40 henkilöä per kerta. Kesäaikana on kuitenkin ollut  rauhallisempaa. Joka aterialla on ollut vähintään parikymmentä kävijää.

Työttömien lisäksi myös eläkeläiset kuuluvat ruokailun kohderyhmään.

”Yleensä ruokailussa on ollut muutama eläkeläinen, viimeksi heitä oli kolme kappaletta. Mukaan mahtuisi kyllä enemmänkin”, toteaa Riku-Matti Järvi.

Ruoka maksaa 2 euroa ja aterian saa näyttämällä tositteen, että on työtön. Alkoholin vaikutuksen alaisena syömään ei saa mennä.

 

 


Tulosta| Sivukartta| In English