Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 27.1.2009

Tuomiokirkossa lauletaan Ilembulan orpojen hyväksi 

Laulun ystäviä kutsutaan sunnuntaina 1. helmikuuta kello 15 Oulun tuomiokirkkoon lähetyslaulutilaisuuteen, johon on vapaa pääsy. Tilaisuudessa kerätään kolehti, jonka tuotto menee Tansaniaan Ilembulan lastensairaalan orpokodin hyväksi.

Ohjelma koostuu hengellisistä lauluista, jotka ovat lähtöisin eri maista. Suurin osa niistä sijoittuu Afrikan mantereelle, mutta mukana on myös suomalaisille tuttuja ja rakkaita virsiä. Tilaisuus sopii mainiosti lapsiperheille, sillä monissa lauluissa on myös leikki mukana. Esilaulajina toimivat Oulujoen, Maikkulan ja Kaakkurin lapsikuorot ja säestäjinä Oulun seurakuntien puhallinorkesteri Viventi sekä urkuri Maija Tynkkynen.


Tulosta| Sivukartta| In English