Tunturikappeli- ja tiekirkkotoiminta saivat avustusta
Kirkkohallitus päätti jakaa vuoden 2007 tunturikappeli- ja tiekirkkotoiminnan kolehdin tuoton, yhteensä 68 500 euroa.
Kirkkopalvelut saivat tiekirkkotoimintaan 4700 euroa. Saariselän kappeli sai tukea 19 140 euroa, joka jakaantui Inarin seurakunnan, Kansan Raamattuseuran ja Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kesken. Seurakunta sai 13 398 euroa, Kansan Raamattuseuran osuus on 2 871 euroa ja Suomen Luterilaisen evankeliumiyhdistyksen osuus 2 871 euroa. Kittilän seurakunta sai Levillä sijaitsevan Marian kappelin toimintaan 19 140 euroa. Ylläksen Pyhän Laurin kappeli sai kolehtitukea Kolarin seurakunnalle 19 140 euroa ja Kansan Raamattuseuran ylläpitämää Pyhätunturin Revontulikappelia tuetaan 6 380 eurolla.
Tutkimusmääräraha kirkon asiakaslähtöisyyden tutkimiseen
Kirkkohallitus myönsi 26 840 euroa kirkon jäsenyyden tutkimisen pilottihankkeeseen. Samalla ennakoidaan Kirkko 2015 –strategian valmistelua. Asiakaslähtöisyyttä, kirkkoa palvelujen tarjoajana, tutkitaan Kirkkonummella, Espoon Olarin seurakunnassa ja Tampereen tuomiokirkkoseurakunnassa työntekijöiden näkökulmasta. Hankkeessa on mukana Kirkon tutkimuskeskus.
Kirkkohallitus päätti jakaa avustuksia kirkollisille lehdille vapaakappaleiden lähettämiseksi vuonna 2007. Kotimaa saa avustusta 648 vapaakappaleen lähettämiseen yli 25 000 euroa. Sana-lehti sai samaan tarkoitukseen noin 3000 euroa ja Kyrkpressen hiukan yli 30 000 euroa. Sana lähettää vapaakappaleita yhteensä 76. Kyrkpressenin vapaakappaleita lähetetään 783.
Rakennusavustuksia
Utajärven kirkon korjaussuunnitelma sai myönteisen päätöksen. Korjaussuunnitelma lähetettiin opetusministeriön vahvistettavaksi. Samoin kirkkohallitus päätti puoltaa Orimattilan kirkon korjaussuunnitelmia sekä Hollolan seurakunnan Salpakankaan uuden seurakuntakeskuksen ja sen yhteyteen valmistuvan kirkon rakentamista. Karjaan Pyhän Katariinan kirkon peruskorjaushanketta puollettiin.
Kärsämäen uuden puukirkon rakentaminen ei saanut kirkkohallituksen vahvistusta. Kärsämäen paanukirkkoa käsitellään kappelina. Uuden kirkon rakentaminen ei kirkkohallituksen mukaan ole liittynyt seurakunnan välttämättömiin tarpeisiin esimerkiksi asutuksen uuden sijoittumisen tai toimintaan liittyvien asioitten perusteella. Seurakunnan tulisi tehdä päätös rakennuksen käyttämisestä kappelina.
(KT 23.10.2007 mm&ik)