Aletaan tiernapojiksi!
Tiernapoikakoulu alkaa lokakuussa
”Kuningas Herodes olen minä!” – ”Jaa, mää tykkään että sää oot yks tyranki!”
Lokakuussa Oulussa aletaan tiernapojiksi! Tiernapoikakoulussa pääset opettelemaan tiernapoikalauluja ja -näytelmää hauskasti yhdessä toisen kanssa. Tiernapoikakoulu on tarkoitettu kaikille kouluikäisille tytöille ja pojille, jotka ovat innostuneita tutustumaan tiernapoikaperinteeseen. Mukaan voi tulla yksin tai jo valmiin ryhmän kanssa. Opetus on maksutonta.
Tiernakoulussa on kuusi opetus kertaa, alkaen lokakuun alkupuolelta ja päättyen marraskuun lopulla ennen tiernapoikakilpailua. Opetusta järjestetään 7.10.—19.11. välisenä aikana. Mukana on hyvä olla jokaisella kuudella harjoituskerralla. Syyslomalla harjoituksia ei ole. Yhdelle kerralle aikaa kannattaa varata noin 1,5 tuntia. Opetusta on tarjolla kahdessa eri ryhmässä: keskustan seurakuntatalossa keskiiviikkoisin tai Hintan seurakuntatalossa torstaisin.
Opetuksen aikana perehdytään tiernapoikaperinteeseen ja opetellaan näytelmän lauluja ja sanoja. Lisäksi yhdellä kerralla opiskellaan ilmaisutaitoa ohjaaja Heta Haanperän opastuksella Oulun kaupunginteatterilla. Tiernakoulun jälkeen ryhmät voivat halutessaan esiintyä sovituissa tilaisuuksissa hyväntekeväisyystarkoituksessa.
Tiernapoikakouluun voi ilmoittautua osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/tiernapoikakoulu.
Ilmoittautumisaika on 13.9.—27.9.
TIERNAKOULU-RYHMÄT:
Keskiviikkoisin 7.10.—18.11.
klo 16.30—18 Keskustan seurakuntatalossa (Isokatu 17, Oulu)
Torstaisin 8.10.—19.11.
klo 17.30-19 Hintan seurakuntatalossa (Hintantie 89, Oulu)
Järjestää Oulun ev.-lut. seurakunnat yhdessä Tiernasäätiön kanssa.