
Taloustutkimus: Seurakuntalaiset hyvin tyytyväisiä saamaansa palveluun
Oulun ev.-lut. seurakunnat tutki kirkollisiin toimituksiin liittyvän palvelun laatua
Oulun ev.-lut. seurakuntien Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan seurakuntalaiset ovat hyvin tyytyväisiä saamaansa palveluun kirkollisten toimitusten yhteydessä.
Tutkimukseen osallistuneista 95 prosenttia oli sitä mieltä, että toimituksen palvelun laatu joko vastasi odotuksia tai ylitti odotukset.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kirkollisten toimitusten palvelun laatua hautaan siunaamisen, avioliittoon vihkimisen ja kasteen osalta. Tarkoituksena on ollut kehittää toimitusten laatua entistä paremmaksi.
Parannettavaa haettava suurennuslasin avulla
Tutkimuksessa kysyttiin muun muassa ensivaikutelmaa papista ja kanttorista sekä kokemuksia käydystä keskustelusta, seurakuntalaisten ajatusten huomioinnista, eri vaihtoehtojen esilletuomisesta sekä papin, kanttorin tai muun seurakunnan työntekijän osaamisesta, myötäelämisestä ja palveluhenkisyydestä.
Lähestulkoon poikkeuksetta nämä kohdat saivat arvosanan 6 tai enemmän, kun asteikko oli 1—7, siten että 1 tarkoittaa ”täysin tyytymätön ja 7 ”täysin tyytyväinen. Yksikään arvosana ei ollut alle 5,6.
"Meillä papeilla on toki sellainen tuntuma työn keskellä, että seurakuntalaiset arvostavat toimituksia ja ovat niihin yleensä tyytyväisiä. Mutta näin suurta tyytyväisyyttä emme mitenkään osanneet odottaa. Kyllä näin positiivinen tutkimustulos oli yllätys," iloitsee kyselystä vastannut pastori Ari-Pekka Metso Oulun tuomiokirkkoseurakunnasta.
”Parannettavaakin löytyy, kun haetaan suurennuslasin kanssa”, huomauttaa Metso. ”Esimerkiksi toimituskeskusteluissa on syytä vielä paremmin paneutua ihmisten elämäntilanteisiin. Myös toimitusten eri vaihtoehtoja voidaan tuoda vielä paremmin esille. Seurakunnan nettisivuille on tarkoitus tuoda myös vihkimusiikkinäytteitä.”
Hautauksen jälkeisistä seurakunnan työntekijän yhteydenotoista ei monilla ollut kokemusta. Tosin he, joihin yhteyttä oli otettu, olivat yhteydenottoon hyvin tyytyväisiä. Yhteydenottoja on nyt tarkoitus lisätä.
Vuodessa Oulun ev.-lut. seurakunnissa on noin 1700 kastetta, 700 avioliittoon vihkimistä ja 750 hautaansiunaamista.
Tutkimus on tehty Oulun ev.-lut. seurakuntien toimeksiannosta vuosien 2009—2010 aikana. Tiedonkeruu toteutettiin siten, että tutkimuksen seurakuntayhtymästä lähetettiin lomake asiakkaille sitä mukaa kuin toimituksia tapahtui. Asiakkaat palauttivat lomakkeet suoraan Taloustutkimukseen. Otokselle asetettiin tavoitteeksi jokaisen seurakunnan osalta jokaisesta toimituksesta 30 vastausta eli kokonaisuudessaan 360 palautunutta lomaketta.