Tähdille tilaa lastenlaulutapahtumassa
Karjasillan seurakunta järjestää Sinä olet tähti -laulutapahtuman, jossa lapset itse pääsevät laulamaan bändin säestyksellä. Tapahtuma järjestetään sunnuntaina 26.4. Kastellin kirkolla klo 14. Mukaan ehtii vielä, sillä ilmoittautuminen päättyy 20.4.
Sinä olet tähti -tapahtumassa esiintymään pääsee lapsi, perhe tai lapsiryhmä. Ikärajaa ei ole. Esiintymisestään saa kannustavaa palautetta raadilta. Tilaisuuden juontaa muusikko ja laulun tekijä Jukka Salminen.
”Halusimme järjestää lastenjuhlan, jossa lapset itse pääsevät esille ja aktiivisesti toimimaan. Samalla haluamme tarjota lapsille mahdollisuuden kokea onnistumisen tunteita”, kertoo pastori Olavi Mäkelä Karjasillan seurakunnasta. Tapahtuman tarkoituksena on kertoa lapselle, että hän on ainutlaatuisen tärkeä, oman elämänsä tähti.
Voittajaa ei julisteta, mutta osallistujien kesken arvotaan palkintoja. Taustabändinä toimii KGB eli Kaakkuri Gospel Band.
Esitettävän laulun voi valita tapahtumaa varten kootusta lauluvihkosta. Vihkossa on muutama ihan uusi laulu, mutta myös monta ennestään tuttua laulua. Lauluvihkoja on jaettu Kastellin ja Maikkulan alueen alakouluihin. Niitä saa myös Kastellin kirkolta jumalanpalveluksen yhteydessä sunnuntaisin klo 10 sekä Karjasillan seurakunnan kirkkoherranvirastosta arkisin klo 9-16. Ilmoittautumiset osoitteeseen
tai p. 044 3161425.
Lisätietoja:
Mäkelä Olavi Karjasillan seurakunnan kappalainen, p. 040 763 6488
Ylitalo Katja Karjasillan seurakunnan nuorisotyönohjaaja, p. 040 831 5932