Syksyn Piispansauvakävelyssä liikutaan kimpassa
Uutuutena on lyhyt rengasreitti liikkumisen apuvälineitä käyttäville
Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi kutsuu jälleen mukaan Piispansauvakävelyyn. Kaikille avoin liikuntatapahtuma järjestetään ensi syksynä lauantaina 18.9. klo 11 alkaen. Maksuttoman ulkoilutapahtuman teemana on Kävellään kimpassa!
Tapahtuman nimi tulee viittauksesta piispansauvaan ja toisaalta omasta sauvakävelyä harrastavasta piispastamme Samuel Salmesta, joka on mukana tapahtuman suojelijana ja johtaa kävelyjoukkoa. Tarkoituksena on saada mahdollisimman moni liikkumaan. Yhdessä se on hauskempaa.
Hyväntuuliseen liikuntatapahtumaan kutsutaan kaikkia ikään tai kuntoon katsomatta. Liikkua voi kävellen – sauvoilla tai ilman – pyörätuolilla tai vaikkapa lastenvaunujen kanssa. Uutta ensi syksyn tapahtumassa onkin lyhyt rengasreitti, jonka voi kulkea rollaattoria, pyörätuolia tai omaa avustajaa apuna käyttäen.
Piispansauvakävely alkaa ja päättyy Oulun kaupunginteatterin eteen, jossa on musiikkia, iloista ohjelmaa ja kävelyn päätteeksi nokipannukahvit. Reitit kulkevat Oulun kauneimmilla paikoilla, vesistöjen äärellä muun muassa Pikisaaressa, Hietasaaressa ja Hupisaarilla.
Mukana olevat ryhmät esitellään lähtötapahtumassa. Kukin ryhmä voi halutessaan ”tuunata” itsensä joukosta erottuvaksi.
Uutena yhteistyökumppanina on mukana Oulujoen Uistelijat ry. Uistelijat järjestävät virvelöintiä reittien varrella.
Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin, Oulun Ladun, Oulun kaupungin liikuntaviraston ja KunnonLähteen, Oulun kaupunginteatterin, Liikekeskus ry:n, Marttojen, Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymän, Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Oulujoen Uistelijoiden kanssa.
Yhteyshenkilöt: Hannele Salmi, Oulun tuomiokapituli, puh. 040 735 8451, Anna-Maija Vuorma, Oulun tuomiokapituli, puh. 040 586 0513, Pekka Hakaheimo, Oulun Latu, puh. 040 733 3459