Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 24.11.2010

Suomigospel esittäytyy Gospel Covertajien keikalla Cross Cafessa

Oulussa on perjantaina 26.11. tarjolla monipuolinen kattaus suomigospelin vuosien varrelta. Jyväskyläläinen Gospel Covertajat esiintyy alkaen kello 21.15 Cross Cafessa, joka järjestetään Elohuoneessa, osoitteessa 11 B. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja siitä vastaavat Oulun ev.lut. seurakunnat. Halutessaan voi maksaa kahden euron suuruisen ohjelmamaksun Kirkon Ulkomaanavun työn hyväksi.

Gospel Covertajat on kolmihenkinen yhtye, joka nimensä mukaisesti esittää muiden suomalaisten gospelmusiikin tekijöiden tuotantoa omalla ainutlaatuisella tyylillään. Kuultavat kappaleet on poimittu tasaisesti 60-, 70-, 80- ja 90-luvuilta. Yhtyettä voisi verrata eräällä tavalla musiikkimaailmassa suurta suosiota saavuttaneeseen Baseballsiin, tosin musiikkigenre on tietysti toinen eli gospel.

Yhtyeen ainutlaatuinen sointi perustuu kolmiääniseen lauluun sekä akustiseen kitaransoittoon. Lisämaustetta soinnille antavat erilaiset huilut ja efektoidut kitarat. Lopputuloksena on Gospel Covertajien tavaramerkki, akustisilla soittimilla tehdyt sovitukset, jotka saavat monet ennestään tutut laulut kuulostamaan uusilta ja jännittäviltä. Yhtyeeseen kuuluvat Mikko Miettinen (laulu ja huilut), Hannes Asikainen (kitarat ja laulu) ja Esko Turpeinen (kitara ja laulu).

Lisätietoja antavat:


Cross Cafe, pastori Kimmo Kieksi, 050 310 5001, www.elossa.fi

Gospel Covertajat: Hannes Asikainen, 050 3043731, www.gospelcovertajat.fi


Tulosta| Sivukartta| In English