Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Suomen Lähetysseura avustaa Mauritanian kuivuudesta kärsiviä

Suomen Lähetysseura on myöntänyt 10.000 euroa Mauritaniaan kuivuuden aiheuttamaan nälänhätään.
Apu toimitetaan Luterilaiselle maailmanliitolle, joka on toiminut Mauritaniassa vuodesta 1974.
 
Länsi-Afrikassa sijaitseva Mauritania on suurelta osin aavikkoa. Viime vuonna sadekausi alkoi myöhään ja loppui aikaisin. Kaikkein pahiten kuivuudesta on kärsinyt maan kaakkoisosa, jonka asukkaat elävät maanviljelyksellä ja karjankasvatuksella.
 
Mauritanian hallitus ja YK:n maailman elintarvikeohjelma ovat lähettäneet alueelle jauhoa, maitojauhetta, ruokaöljyä ja taateleita, mutta apua ei ole riittänyt kaikille.
 
Luterilainen maailmanliitto toimittaa ruokaa niille paikkakunnille, jotka ovat jääneet ilman avustusta. Niihin on perustettu ruokakeskuksia, joissa lapsille tarjotaan ruokaa. Asukkaille jaetaan myös siemenviljaa.
 
Luterilaisen maailmanliiton pitkäaikainen avustusohjelma pyrkii parantamaan alueen vedensaantia, vahvistamaan maanviljelystä ja puutarhanhoitoa sekä suojelemaan Mauritanian herkkää luontoa.
 
Lahjoituksen voi antaa Lähetysseuran katastrofirahastoon tilille Sampo 800014-161130. Viitteeksi AUTA.
 
Avustusta koordinoi ACT (Action by Churches Together), joka avustaa Mauritaniaa kaiken kaikkiaan noin 115 900 eurolla.
 
SLS/18.10.2007


Tulosta| Sivukartta| In English