Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Suomen ja Unkarin luterilaisten kirkkojen stipendiaattivaihtoa 80 vuotta

Suomen luterilaisen kirkon ja Unkarin luterilaisen kirkon keskinäisen stipendivaihdon aloittamisesta tulee lokakuun lopulla kuluneeksi 80 vuotta. Juhlan kunniaksi Unkarin evankelis-luterilaisen kirkon johtava piispa János Ittzés ja pastori Erzsébet Koskai vierailevat Suomessa 19.-21. lokakuuta arkkipiispa Jukka Paarman kutsusta.

Helsingissä unkarilaiset osallistuvat Unkarin ja Suomen luterilaisten kirkkojen stipendivaihdon juhlaan. Ohjelmaan kuuluu myös käynti Joensuussa ja Heinävedellä arkkipiispa Paarman seurueessa. Vierailun yhteydessä tutustutaan Valamon luostariin ja Joensuun yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Vastuuviikon ekumeenisessa palveluksessa Joensuun kirkossa vieraat tapaavat myös arkkipiispa Leon ortodoksisesta kirkosta.

Piispa Ittzés (63) on opiskellut Budapestin teologisessa akatemiassa vuosina 1962-67. Hänet on vihitty papiksi vuonna 1970 ja hän on toiminut pappina useissa seurakunnissa. Vuonna 2000 hänet valittiin Unkarin luterilaisen kirkon eteläisen hiippakunnan piispaksi. Kirkossa on kolme hiippakuntaa ja siihen kuuluu 305 000 jäsentä.

Stipendivaihto Suomen ja Unkarin kirkkojen välillä sai alkunsa vuonna 1927 tukeutuen tuolloin vaikuttaneeseen heimoaatteeseen. Sodan aikana stipendivaihdossa oli katkos. 1960-luvulla ajatus oli tarjota unkarilaisille papeille mahdollisuus virkistäytymiseen ja uusien aatteiden tarkasteluun Suomessa teologisen tutkimuksen keskellä.

Keskimäärin stipendivaihtoon on kuulunut vuoden opiskelu ystävyyskirkon piirissä.

Entisiä Unkarin stipendiaatteja ovat muun muassa professori Paavo Kettunen, pastori Tuula Pohjalainen-Vinko, pastori Jussi Rytkönen sekä metropoliitta Ambrosius. Vanhoja ja tunnettuja Unkarin ystäviä ovat olleet esimerkiksi sosiaalineuvos Martti Voipio ja professori Ilmari Soisalon-Soininen. Unkarilaisia Suomen ystäviä ovat muun muassa rovasti Emil Korén ja pastori Rudolf Molnár sekä isä ja poika Lupták.

Viime kevättalvella Unkarissa stipendivaihdossa oli Johanna Parviainen, Suomessa oli samaan aikaan Martha Kinga Kruchió. Tänä syksynä Suomeen tuli Zolt Mezés.

Unkarilaiset ovat yleensä majoittuneet ylioppilaskoti Konviktissa, jossa asui myös ensimmäinen unkarilainen kirkkojen välinen stipendiaatti Gyula Dedinskyn 80 vuotta sitten.  (KT 16.10.2007 mm)

 


Tulosta| Sivukartta| In English