|
|
 |
Sofia Magdalena -yhtyeen uusi levy julkistetaan sunnuntainaOululainen Sofia Magdalena –lauluyhtye esittää Oskar Merikannon (1868-1924) yksinlauluista sovitettuja kuorolauluja Oulun tuomiokirkossa sunnuntaina 23.11. kello 15. Tilaisuus on samalla levynjulkistamiskonsertti, sillä siinä kuullaan musiikkia lauluyhtyeen tuoreelta Omenankukat-äänitteeltä. Uudella levyllä on 15 uutta kuorosovitusta Oskar Merikannon tunnetuimmista yksinlauluista, jotka ovat suomalaisen lauluaarteiston rakastetuimpia helmiä. Kuorosovitukset ovat oululaisen kanttori Lauri Nurkkalan käsialaa. Ne myötäilevät Merikannon musiikin romanttista tyyliä siten, että kuoroäänet korvaavat yksinlauluissa käytetyn pianosäestyksen. ”Sovitustyössä oli haastavaa saada pianosäestyksen keskeiset piirteet yhdessä melodian kanssa toimimaan myös kuorolla. Pyrin säilyttämään säveltäjän harmonian sellaisenaan, jotta se kuulostaisi aidolta Oskar Merikannolta”, kertoo Lauri Nurkkala. Omenankukat on Sofia Magdalena -lauluyhtyeen neljäs äänite. Yhtyeeseen kuuluu 12 laulajaa. Sofia Magdalena–yhtye perustettiin 1991 rikastuttamaan Oulun tuomiokirkkoseurakunnan musiikkielämää. Nimensä yhtye sai Ruotsin kuningas Kustaa III puolisolta, Sofia Magdalenalta, jonka mukaan Oulun tuomiokirkko on nimetty. Vuoden 2002 alusta taiteellisena johtajana on toiminut Oulun tuomiokirkon kanttori Raimo Paaso.  Kuva: Ilpo Okkonen
|
 |
|
|