Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Seurakuntien verotulot pysyivät ennallaan

Seurakuntien verotulot pysyivät vuonna 2005 samalla tasolla jo kolmannen peräkkäisen vuoden. Runsas neljännes seurakuntien kokonaiskustannuksista käytettiin edelleen lapsi- ja nuorisotyöhön.

Seurakunnat saavat valtaosan, 81 prosenttia, tuloistaan verotuloina. Vuonna 2005 seurakuntien verotulot olivat yhteensä 831 miljoonaa euroa. Kirkollisveroa seurakunnat saivat vuonna 2005 keskimäärin 167 euroa jäsentä kohti.

"Kirkollisverotulojen kehitys on ollut heikko vuosien 2003-2005 aikana lähinnä siksi, että ansiotulovähennysten ja tulonhankkimisvähennysten ylärajoja on nostettu. Jäsenmäärän väheneminen ei toistaiseksi ole vaikuttanut verokertymiin merkittävästi", toteaa taloussuunnittelupäällikkö Maija-Liisa Hietakangas Kirkkohallituksesta.

Kuluista suurin osa lapsi- ja nuorisotyöhön

Vuonna 2005 seurakuntien kokonaismenot olivat yhteensä 801 miljoonaa euroa. Siitä runsas neljännes eli 253 miljoonaa euroa käytettiin lapsi- ja nuorisotyöhön. Jumalanpalveluselämään ja kirkollisiin toimituksiin käytettiin 126 miljoonaa euroa. Palveluun eli diakoniaan, perheneuvontaan, sairaalasielunhoitoon ja palvelevaan puhelimeen käytettiin 106 miljoonaa euroa. Lähetykseen ja kansainväliseen diakoniaan käytettiin 35 miljoonaa euroa. Toimintakulut kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna vain 1,4 prosenttia, ja pienen nousun mahdollisti lähinnä se, että arvonlisäverot vähenivät kiinteistöpalveluista oleellisesti.

Seurakuntien toimintatuotot vähenivät vuonna 2005 edellisvuodesta 4,4 prosenttia muun muassa vuokratuottojen vähenemisen myötä. Maksutuotot, korvaukset, metsätuotot sekä tuet ja avustukset kasvoivat puolestaan 3,4 prosenttia. Vuoden 2005 tilikauden tulos oli negatiivinen noin joka neljännellä seurakuntataloudella. Joka viidennen seurakunnan toiminta- ja rahoituskulut olivat tuottoja suuremmat eli vuosikate oli negatiivinen. Seurakunnat ovat kuitenkin pystyneet hyvin kattamaan muutaman vuoden alijäämät aiemmin kertyneillä ylijäämillä.

Yhteisöverojen osuus verotuloista oli 12,3 prosenttia. Seurakuntien osuus yhteisöveron tuotosta kasvoi 6,6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2005 yhteisöverotulot olivat yhteensä 102 miljoonaa euroa. Luterilainen kirkko saa osuutensa yhteisöverosta hoitamiaan yleishyödyllisiä tehtäviä varten kuten hautausmaiden ylläpitoon sekä diakoniaan. Vuonna 2005 seurakunnat käyttivät tilinpäätöstietojensa mukaan hautaustoimeen ja kirkonkirjojen pitoon 103 miljoonaa euroa. Sen lisäksi seurakunnat käyttivät hautaan siunaamiseen 26 miljoonaa euroa.

Investointeja aiempaa vähemmän

Seurakunnat käyttivät vuonna 2005 rahaa investointeihin edellisvuotta vähemmän. Seurakuntien lainakanta kasvoi kuluneen vuoden aikana 3,8 miljoonaa euroa, ja korollista lainaa oli keskimäärin 13 euroa jäsentä kohti.

"Tulorahoitus riitti hyvin lainojen hoitoon. Seurakuntien omavaraisuusaste oli 92,8 prosenttia, mikä kertoo oman pääoman vahvasta osuudesta. Seurakuntien rahoitusvarallisuus oli vuonna 2005 noin 132 euroa jäsentä kohti", toteaa taloussuunnittelupäällikkö Hietakangas.

Vuonna 2005 seurakuntia oli 562 ja niihin kuului lähes 4,4 miljoonaa suomalaista.

(KT 14.8.2006 vs)


Tulosta| Sivukartta| In English