Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Seurakuntien syyslomaleireillä pääsee luonnon helmaan
 

Oulun koululaiset viettävät syyslomaansa viikolla 43, eli 19.–25. lokakuuta. Lomalla voi nauttia syksyisestä luonnosta ja yhdessäolosta osallistumalla Oulun ev.-lut. seurakuntien järjestämille leireille. Lisätiedot ja ilmoittautuminen löytyvät internetosoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/ilmoittautumiset. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 2. lokakuuta. Leirit ovat maksullisia.

Pienimmille koululaisille, eli 1.-3.-luokkalaisille järjestetään oma leiri 21.–23. lokakuuta Rokuan leirikeskuksessa Utajärvellä.

4.-6.-luokkalaisille on kaksi leiriä 18.–21. lokakuuta. Syysmetsän Salaisuus –leiri järjestetään Rokuan leirikeskuksessa Utajärvellä. Kuusamossa Juuman leirikeskuksessa on luontoleiri, jonka aikana vieraillaan Oulangan luontokeskuksessa ja Kiutakönkäällä sekä vaelletaan Myllykoskella ja nikkaroidaan lintulautoja.

Nuorille on oma leirinsä 21.–25. lokakuuta Juuman leirikeskuksessa Kuusamossa. Lisäksi syyslomalla on myös perheleirejä, joille koululaiset voivat ottaa mukaan myös sisarukset ja vanhemmat. Perheleirit järjestetään Kuusamossa Juuman leirikeskuksessa 16.–18. lokakuuta ja Utajärvellä Rokuan leirikeskuksessa 23.–25.lokakuuta.

OULUN SEURAKUNTIEN SYYSLOMALEIRIT 2009

Kouluikäisten perheleiri 16.–18.10. Juuman leirikeskuksessa. Leirin hinta aikuisilta 44 € ja lapset 30 € sisarale 25 %. Leirille on yhteiskuljetus. Leirille otetaan 40 ensiksi ilmoittautunutta. Lisätietoja Pertti Putila p. S040 5062 883 ja Kaija Siniluoto p. 050 5249 779.

10+ leiri Syysmetsän Salaisuus 18.–21.10. Rokuan leirikeskuksessa. Leirin hinta 40 €. Lisätietoja Atte Kääriäinen p.040 5060 315,  ja Sirpa Karjalainen p. 040 7186 925,  .

4.–6.-luokkalaisten leiri su 18.–21.10. Juuman leirikeskuksessa. Vierailu Oulangan luontokeskukseen ja Kiutakönkäälle ja vaellus Myllykoskella. Lisäksi nikkaroimme lintulautoja. Hinta noin 40 €. Lisätietoja Sanna Tervo p. 040 745 1469.

1.–3.-luokkalaisten leiri 21.–23.10. Rokuan leirikeskuksessa. Hinta 30 €. Lisätietoja nuorisotyönohjaajat Katja Ylitalo, p. 040 8315 932 ja Esa Harju, p. 040 5752 713.

Nuortenleiri 21.–25.10. Juuman leirikeskuksessa. Leirin hinta 51 €. Lisäinfoa Jone Heikinheimolta p. 040 7379 643 ja Anssi Putilalta p. 050 3408 982.

Kouluikäisten perheleiri 23.–25.10. Rokuan leirikeskuksessa. Leirille on yhteiskuljetus. Leirin hinta on aikuisilta 44 €, 4–17-v., opiskelijat ja eläkeläiset 30 € sekä alle 4v. ilmaiseksi. Lisätietoja Anja Saukkomaa p. 040 5747 119 ja Outi Leinonen p. 040 5747 118.

 


Tulosta| Sivukartta| In English