Tiedot perustuvat 15.9. jätettyihin vaaliasiakirjoihin eikä niitä ole vielä vahvistettu.
Seurakuntavaaliehdokkaiden määrässä huima nousu
Syksyn seurakuntavaalien ehdokasmäärissä tapahtui huima nousu Oulussa. Muutos oli Suomen suurin.
Seurakuntavaalien valitsijayhdistysten perustamisasiakirjojen jättöaika päättyi tänään 15. syyskuuta klo 16. Valitsijayhdistyksiä perustettiin neljän seurakunnan vaaleihin ennätykselliset 20.
Yhteiseen kirkkovaltuustoon pyrkii Oulussa 20 listalta yhteensä 274 ehdokasta. Edellisissä vaaleissa vuonna 2002 yhteiseen kirkkovaltuustoon Oulussa pyrki kymmeneltä listalta 170 ehdokasta. Vuoden 1998 vaaleissa ehdokkaita oli 182. Edellisten vaalien ehdokasmäärään verrattuna kasvua on 61 prosenttia.
Kiinnostus seurakuntaneuvostoja kohtaan nousi vielä enemmän. Tällä kertaa seurakuntaneuvostoihin pyrkii 289 ihmistä 20 listalta. Neljä vuotta sitten ehdolla oli 159 ihmistä ja sitä edellisissä vaaleissa 172. Edellisten vaalien ehdokasmäärään verrattuna kasvua on 82 prosenttia.
Ehdokkaiden sukupuolijakauma on varsin tasainen. Naisia neuvostojen ehdokkaista on 139 eli 48 prosenttia. Valtuustoehdokkaista naisia on 133 eli 48,5 prosenttia.
Nuorten ehdokkaiden määrä moninkertaistui
Alle 30-vuotiaita on yhteiseen kirkkovaltuustoon ehdolla 48 ja seurakuntaneuvostoihin 51. Nuoria on siis 18 prosenttia ehdokkaista.
Neljän vuoden takaisiin vaaleihin nähden muutos on huomattava: Vuonna 2002 oli nuoria yhteisen kirkkovaltuuston vaalissa ehdolla 14 ja seurakuntaneuvostojen vaaleissa 13 eli kahdeksan prosenttia ehdokkaista.
Lisätietoa vaaleista ja vahvistamattomat ehdokaslistat löytyvät täältä.
Valitsijayhdistyksiä 20
Valitsijayhdistyksiä perustettiin näitä vaaleja varten 20. Viidellä valitsijayhdistyksiä perustaneella taholla on listat kaikissa neljässä seurakunnassa sekä yhteisen kirkkovaltuuston vaaliin että seurakuntaneuvostoihin.
Eniten ehdokkaita ovat asettaneet Elävä seurakunta – lähellä ihmistä –tunnuksella olevat valitsijayhdistykset. Kirkkovaltuuston vaalissa näillä listoilla on yhteensä 75 ehdokasta ja seurakuntaneuvostojen vaalissa samoin 75. Toiseksi eniten on ehdokkaita Kristillisten perusarvojen puolesta –tunnuksella esiintyvillä listoilla.
Elävä seurakunta – lähellä ihmistä (ESLI) on oman kuvauksensa mukaan tavallisten seurakuntalaisten muodostama laajapohjainen yhteenliittymä, joka rakentaa oululaisten ev.-lut. seurakuntien toimintaa kansankirkon hengessä.
Kristillisten perusarvojen puolesta -valitsijayhdistyksen ehdokkaita yhdistävä tekijä on heidän oman kertomansa mukaan vanhoillislestadiolaisuus.
Kirkko keskelle arkea –valitsijayhdistyksen taustavoimana ja vaalityön tukijana on heidän oman kertomansa mukaan Suomen Keskusta. Mukana on myös muita keskiryhmien kannattajia ja sitoutumattomia henkilöitä, jotka haluavat olla tukemassa valitsijayhdistyksen ajatuksia.
Seurakunta ihmistä varten – välittämistä ei voi ulkoistaa –valitsijayhdistys nojaa oman kuvauksensa mukaan kokoomuslaisiin arvoihin. Valitsijayhdistyksessä on ehdolla sekä kokoomuslaisia että sitoutumattomia ihmisiä.
Toimivat seurakuntalaiset (TS) on seurakuntaväen aloitteesta perustettu puolueisiin sitoutumaton valitsijayhdistys, johon on kutsuttu mukaan myös herätys- ja lähetysjärjestöjen jäseniä.
Lisätietoja: Oulun seurakuntayhtymän viestintäpappi Merja Laaksamo, puh. 040 526 6430
www.oulunseurakunnat.fi/seurakuntavaalit.