Tiedote 13.11.06
Seurakuntavaalien äänestys edelliskertaa vilkkaampaa
Seurakuntavaaleissa äänestettiin Oulussa selvästi edellisiä vaaleja vilkkaammin. Sen sijaan Ylikiimingissä, joka liittyy vuoden vaihteessa Oulujoen seurakuntaan, äänestysinto laski.
Äänensä seurakuntavaaleissa antoi 12,1 % äänioikeutetuista. Neljä vuotta sitten äänestysprosentti oli Oulussa 9,8. Ylikiimingissä äänestysprosentti oli tänä vuonna 25,6. Neljä vuotta sitten äänensä antoi 29,4 % ylikiiminkiläisistä äänioikeutetuista.
Kaikkien aikojen paras äänestysprosentti Oulussa oli vuonna 1978, jolloin äänestäjien osuus oli 12,4 % äänioikeutetuista. Ensimmäiset seurakuntavaalit järjestettiin vuonna 1970.
Kotiäänestyksessä äänesti yhteensä 48 ihmistä. Eniten kotiääniä annettiin Ylikiimingissä: 20 ääntä.
Ylikiimingin seurakunta liittyy Oulujoen seurakuntaan vuoden 2007 alussa. Kirkkohallituksen päätöksellä seurakuntavaalit toimitetaan tulevaa seurakuntajakoa noudattaen.
Oulussa ja Ylikiimingissä kävi äänestämässä yhteensä 10520 seurakuntalaista. Heistä 9936 on oululaisia ja 584 ylikiiminkiläisiä.
Vaalien tulokset ovat epävirallisia seurakuntien vaalilautakuntien vahvistukseen saakka. Vaalilautakunnat vahvistavat tulokset viimeistään keskiviikkona 22.11.
Yhteinen kirkkovaltuusto
Uusien valtuutettujen keski-ikä on 56,12 vuotta. Tämän vuoden loppuun toimivan valtuuston keski-ikä on 60,71 vuotta. Yhteiseen kirkkovaltuustoon pääsi neljä alle 30-vuotiasta. Nuorin valituista on 24-vuotias Janne Puolitaival (Kristillisten perusarvojen puolesta) ja vanhin 82-vuotias Marjatta Sainio (Elävä seurakunta – lähellä ihmistä).
Naisia yhteiseen kirkkovaltuustoon valituista on 18, seurakuntaneuvostoihin valituista 27. Tämän vuoden loppuun jatkavassa valtuustossa naisia on 22, seurakuntaneuvostoissa 21.
Yhteiseen kirkkovaltuustoon valitaan yhteensä 51 jäsentä. Heistä uusia jäseniä on ensi vuoden alussa 21.
Seurakuntaneuvostot
Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostossa aloittaa 8 uutta ja 6 entistä jäsentä. Karjasillan seurakuntaneuvostoon valittiin 10 uutta ja 6 edellisellä kaudella mukana ollutta jäsentä. Tuiran seurakuntaneuvostossa aloittaa 9 uutta ja 7 entistä. Oulujoen seurakuntaneuvostoon valittiin 9 uutta ja 7 entistä. Valituista 7 on ylikiiminkiläisiä. Heistä vain yksi on ollut aiemmin Ylikiimingissä kirkkovaltuuston jäsenenä.
Seurakuntaneuvostoihin valittiin neljä alle 30-vuotiasta. Heistä nuorin on Tuiran seurakuntaneuvostoon valittu 18-vuotias Johanna Fiskaali.
Valitsijayhdistykset
Valitsijayhdistyksiä perustettiin näitä vaaleja varten ennätykselliset 20. Viidellä valitsijayhdistyksiä perustaneella taholla oli listat kaikissa neljässä seurakunnassa sekä yhteisen kirkkovaltuuston vaaliin että seurakuntaneuvostoihin.
Oulun seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon Elävä seurakunta – lähellä ihmistä (ESLI) –tunnuksella olevat valitsijayhdistykset saivat 15 paikkaa. Kristillisten perusarvojen puolesta –valitsijayhdistykset saivat 14 paikkaa. Kirkko keskelle arkea –valitsijayhdistykset saivat 10 paikkaa. Toimivat seurakuntalaiset (TS) –valitsijayhdistykset saivat 8 ja Seurakunta ihmistä varten – välittämistä ei voi ulkoistaa –valitsijayhdistykset 4 paikkaa.
Edellisissä vaaleissa valitsijayhdistyksiä oli vähemmän. Elävä seurakunta – lähellä ihmistä –tunnuksella toimivat valitsijayhdistykset saivat yhteiseen kirkkovaltuustoon 33 paikkaa ja Kristillisten perusarvojen puolesta –valitsijayhdistykset 16 paikkaa. Ainoastaan Oulujoen seurakunnassa ehdokkaita asettanut Toimivat seurakuntalaiset –valitsijayhdistys sai kaksi paikkaa.
Äänestysprosentin kehitys Oulussa ja koko maassa
Oulun äänestysprosentti oli 12,08 eli pyöristettynä 12,1. Seurakuntavaaleja on järjestetty vuodesta 1970. Tässä tulokset:
Äänestysprosentin kehitys Oulussa ja koko maassa:
| vuosi | koko maa | Oulu |
| 1970 | 19,8 | 11,6 |
| 1974 | 18,0 | 12,1 |
| 1978 | 18,9 | 12,4 |
| 1982 | 17,9 | 12,0 |
| 1986 | 17,4 | 10,1
|
| 1990 | 14,9 | 8,5
|
| 1994 | 13,0 | 7,1
|
| 1998 | 13,7 | 9,7
|
| 2002 | 14,3 | 9,8
|
| 2006 | | 12,1 |
Äänestäneiden määrät ennakkoon ja varsinaisina vaalipäivinä
Ennakkoon äänestäneet ja varsinaisina vaalipäivinä äänestäneet:
| Seurakunta | Äänioikeutettuja | Ennakkoon | Su 2.11. | Ma 3.11. | Äänestäneet yht. | Prosentti |
| Oulun tuomiokirkkosrk. | 14972 | 1133 | 434 | 341 | 1908 | 12,74
|
| Karjasillan seurakunta | 25482
| 2118 | 631 | 418 | 3167 | 12,43 |
| Tuiran seurakunta | 31408
| 1984 | 686 | 491 | 3161 | 10,06 |
| Oulujoen seurakunta | 12932 | 1056 | 412 | 232 | 1700 | 13,15 |
| Ylikiimingin seurakunta | 2281 | 207 | 200 | 177 | 584
| 25,60 |
| Oulujoen ja Ylikiimingin yhteiset tiedot | 15213 | 1263 | 612 | 409 | 2284 | 15,0 |
| Yhteensä | 87075 | 6498 | 2363 | 1659 | 10520 | 12,08
|
Kaikkien ehdokkaiden saamat äänimäärät.
Lisätietoja: Oulun seurakuntayhtymän keskusrekisterin johtaja Veijo Koivula, puh. 040 5747 138,
www.oulunseurakunnat.fi/seurakuntavaalit, evl.fi/vaalit.