Pyhän Tuomaan kirkon kesäkonsertit ilahduttavat läpi suven
Pyhän Tuomaan kirkossa voi tänäkin kesänä nauttia monipuolisista musiikkielämyksistä kesäkuun lopusta elokuun puoleenväliin asti. Kesäkonsertit järjestetään Pyhän Tuomaan kirkossa (Mielikintie 3) joka keskiviikko kello 19.
Tuiran seurakunnan kanttori Raakel Pöyhtäri kertoo, että kesän aikana tullaan kuulemaan hyvin monenlaista musiikkia ja nauttimaan monipuolisista esiintyjistä. Konserttihetki on vapaamuotoinen, eikä sitä ole sidottu tiettyyn tyyliin. Esiintyjät saavat itse vapaasti luoda oman ohjelman. Yhteistä konserteille on kuitenkin kesä ja kepeä tunnelma.
”Nämä ovat matalan kynnyksen konsertteja, jonne ohikulkijat ovat tervetulleita poikkeamaan ja nauttimaan vaikka vain hetken ajan kesäillan sävelistä”, kanttori Raakel Pöyhtäri lupaa.
Ähtärin kirkkokuoro käynnistää Pyhän Tuomaan kesän
Tuiran seurakunnan järjestämän kesäkonserttisarjan aloittaa Ähtärin kirkkokuoro keskiviikkona 24.6. kello 19. Kuoroa johtaa Timo Lehtonen, solistina laulaa Anu Vuorenmaa ja urkurina toimii Kirsi Kantoniemi. Kuorolla on ohjelmassaan pienimuotoisten kuorolaulujen lisäksi kirkkomusiikin lehtori Juhani Haapasalon säveltämä kantaatti "Portti on avoin". Ähtärin kirkkokuorossa on noin 40 jäsentä.
Kaikkiin Pyhän Tuomaan kesäkonsertteihin on vapaa pääsy, tosin Ähtärin kirkkokuoron ohjelma maksaa 5 euroa. Konsertit ovat vajaan tunnin mittaisia.
Pyhän Tuomaan kirkko on tullut tunnetuksi hyvästä akustiikastaan.
Kesän 2009 Pyhän Tuomaan kesäkonsertit esiintyjineen:
24.6. Ähtärin kirkkokuoro
1.7. Juha Koskela (baritoni) ja Kari Kropsu (piano)
8.7. Duo Melodioso eli Auri Niskanen (viulu) ja Outi Jussila (piano)
15.7. Riina Impiö (urut)
22.7. Timo Huhtala (sello) ja Raakel Pöyhtäri (urut)
29.7. Duo Mari Mäntylä (kitara) ja Hannu Annala (kitara)
5.8. Elias Niemelä (urut)
12.8. Jussi Juola (baritoni) ja Lauri-Kalle Kallunki (piano ja urut)