Pyhän Luukkaan kappeli
nuoren aikuisen ikään
Tuiran seurakuntaan kuuluva Pyhän Luukkaan kappeli Linnanmaalla (Yliopistokatu 7) täyttää 20 vuotta. Nuoren aikuisen ikään ehtineen kappelin syntymäpäivää juhlistetaan sunnuntaina 19.10. kappelin 20-vuotisjuhlamessulla klo 10.
Juhlamessun toimittaa Päivi Jussila, ja siellä saarnaa Pekka Rehumäki. Kanttorina toimii Lauri-Kalle Kallunki. Juhlassa esiintyy Oulun yliopiston kamariorkesterin kvartetti. Lapsille messussa on oma saarna. Messun jälkeen tarjotaan täytekakkukahvit.
Jo päivää ennen lauantaina 18.10. klo 19 juhlistetaan kaksikymmpistä kappelia elävän musiikin KappeLive-tapahtumassa. Ensimmäisellä kerralla esiintyy Jukka Leppilampi.
Pyhän Luukkaan kappeli on saanut nimensä evankelista lääkäri Luukkaan mukaan. Hän kirjoitti evankeliuminsa ja Apostolien teot tutkijan otteella. Nimivalinta muistuttaa siitä, että kappeli on rakennettu Oulun Yliopistoa ajatellen. Toisaalta kappeli on ympäristönsä asumalähiöiden kaikkien asukkaiden kirkko, se on yksi Tuiran seurakunnan kirkoista. Perimmäisenä tarkoituksena onkin olla yhteyden kokemisen paikka erilaisista elämäntilanteista tuleville ihmisille. Pyhällä Luukkaalla on myös kansainvälistä toimintaa, kuten englanninkieliset jumalanpalvelukset sunnuntai-iltaisin sekä kansainvälinen perhekerho torstaisin klo 13.
Pyhän Luukkaan kappeli valmistui vuonna 1988. Sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Seppo Kähkönen ja Markku Kuhalampi. Kirkkosali on sijoitettu kupolin alle. Kupolia kiertävät ikkunat, jotka eivät näy sisälle. Näin valo vain heijastuu kirkkosaliin taittuvina säteinä. Salissa voikin tuntea istuvansa kuin avoimen taivaan alla.
Lisätietoja saa Tuiran seurakunnan kirkkoherralta Hannu Ojalehdolta, p. 0400 681 833 sekä kappalainen Päivi Jussilalta, p. 050 340 8992.