Pyhäinpäivänä muistetaan edesmenneitä rakkaita
Kynttilämeret valaisevat hautausmaita jälleen ensi lauantaina
Kirkkovuoden viimeisenä juhlapyhänä, pyhäinpäivänä, on tapana muistaa edesmenneitä rakkaita. Tänä vuonna pyhäinpäivä on lauantaina 1.11. Suosittuja muistamisen tapoja ovat pyhäinpäivän hartauksiin ja jumalanpalveluksiin osallistuminen sekä omaisten haudoilla käyminen.
Haudoilla käynti pyhäinpäivänä yleistyi Suomessa toisen maailmasodan jälkeen. Ihmiset vievät edesmenneiden omaistensa haudoille kynttilöitä, seppeleitä sekä kukkia.
Oulujoella uusi muistomerkki muualle haudatuille
Mikäli omaisen hauta sijaitsee kaukana, voi häntä käydä muistamassa myös hautausmailla olevilla muualle haudattujen muistomerkeillä. Oulun hautausmaalla lähellä Intiön kappelia (Kajaanintie 5) on muualle haudattujen muistopaikka, Oulujoen hautausmaalla on uusi muistomerkki uuden ja vanhan alueen rajalla. Myös Ylikiimingin kirkon vieressä olevassa kirkkotarhassa on muistelupaikka muualle haudatuille. Näiden äärellä voi käydä muistamassa kauas haudattuja rakkaita ja niitä, joilla ei ole hautaa.
Monet muistavat edelleen pyhäinpäivän sen vanhalla nimellä pyhäin miesten päivä. Nimi on kuitenkin vaihtunut jo vuonna 1967.
Pyhäinpäivän liturgisia värejä ovat punainen ja valkoinen, ja ne näkyvät kirkkotekstiileissä ja osittain papin vaatetuksessa. Punainen symboloi Pyhää Henkeä ja Kristuksen tunnustamista. Se on myös veren ja tulen väri. Pyhäinpäivänä erityisesti iltajumalanpalveluksissa on esillä valkoinen väri. Se symboloi Jumalaa, Kristusta, taivaan enkeleitä ja pyhiä. Valkoinen kuvaa iloa, kiitosta, puhtautta ja autuutta.
Poisnukkuneita hiljennytään muistamaan sanoin ja sävelin
Haudoille vietäviä perinteisiä seppeleitä voi ostaa Lähetyspuoti Siivestä (Nokelantie 48 B) koko tämän viikon klo 10–14 (ei auki to) sekä Kaukovainion kappelilta torstaina 30.10. klo 15–17. Seppeleet ovat Karjasillan vapaaehtoisten tekemiä, ja niistä saatava tuotto menee lähetystyön hyväksi.
Keskiviikkona 29.10. klo 19 Maikkulan kappelissa (Kangaskontiontie 9) lauletaan pyhäinpäivään liittyviä lauluja ja virsiä Taivas laulaa -illassa. Laulut kertovat surusta, kaipauksesta ja ikävästä, mutta myös kiitollisuudesta ja toivosta. Mukana ovat Marja Lämsä, kannel sekä Riitta Piippo ja Erja Järvi. Lopuksi tarjotaan iltateet.
Pyhäinpäivänä on jokaisessa Oulun ev.-lut seurakunnassa pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus, jossa muistetaan pyhäinpäivästä pyhäinpäivään poisnukkuneita. Muistaminen tapahtuu vainajan kotiseurakunnan kirkossa sytyttämällä kynttilä vainajan muistolle. Oulujoen kirkossa sytytetään paloturvallisuussyistä yhteinen muistokynttilä vainajille. Oulun ev.-lut. seurakunnat ovat ilmoittaneet muistamismahdollisuudesta sille omaiselle, joka on asioinut omaisten puolesta seurakuntaan hautausasioissa.
Oulun Sinfonia esittää Oulun tuomiokirkossa pyhäinpäivän iltana klo 19 Mozartin Requiemin. Kapellimestarina Tuomas Hannikainen. Liput maksavat 18,14 ja 7 euroa.
Pyhäinpäivän hartaudet ja iltajumalanpalvelukset Oulun ev.-lut seurakunnissa pyhäinpäivänä 1.11.
Pyhäinpäivän hartaustilaisuus
Intiön (isossa) kappelissa klo 15 (Kajaanintie 5): Toimittaa Tiina Kinnunen ja kanttori Henna-Mari Sivula.
Lasten pyhäinpäivän hartaus
Kaukovainion kappeli klo 15 (Hiirihaukantie 6): Jaakko Tuisku, Auli Kipinä ja Ilkka Järviö.
Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelukset
Pyhäinpäivän iltajumalanpalveluksissa muistetaan pyhäinpäivästä pyhäinpäivään poisnukkuneita. Muistaminen tapahtuu vainajan kotiseurakunnan kirkossa sytyttämällä kynttilä vainajan muistolle. Oulujoen kirkossa sytytetään yhteinen muistokynttilä vainajille paloturvallisuussyistä. Oulun ev.-lut. seurakunnat ovat tiedottaneet muistamismahdollisuudesta sille omaiselle, joka on asioinut omaisten puolesta seurakuntaan hautausasioissa.
Tuomiokirkko klo 17: Toimittaa Anna-Mari Heikkinen ja urut Maija Tynkkynen. Tuomiokirkkokuoro, johtaa Henna-Mari Sivula.
Karjasillan kirkko klo 18 (Nokelantie 39): Toimittaa Juhani Lavanko, avustavat Jaakko Tuisku, Erja Järvi ja Sirpa Kemppainen, kanttorina Juha Soranta, Cantio Laudis -kuoro ja Karjasillan kirkkokuoro.
Tuiran kirkko klo 18 (Myllytie 5): Toimittaa Hannu Ojalehto, puhe Lauri Kujala, kanttorina Tommi Hekkala, urkurina Lauri-Kalle Kallunki. Sekakuoro Tuike.
Oulujoen kirkko klo 18 (Pappilantie 69): Toimittaa Pentti Kortesluoma, puhe ja yksinlaulu Pertti Lahtinen, avustavat Eija Röning, Anna-Maija Sälkiö sekä Eeva-Marja Laitinen,sello. Kanttorina Sanna Leppäniemi.
Ylikiimingin kirkko klo 19: Toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Leo Rahko.