Petri Laaksosen Älä elämää pelkää –konsertti Karjasillan kirkossa 25.9.
Laulaja-säveltäjä Petri Laaksonen Älä elämää pelkää – konsertti kuullaan Karjasillan kirkko (Nokelantie 39, Oulu) perjantaina 25.9. klo 18. Illan juontaa pastori Mikko Salmi. Käsiohjelma maksaa 15 euroa.
Laaksonen julkaisee syyskuun puolivälissä Vanha laulu cd:n, joka sisältää suurten mestareiden Eino Leinon, Uuno Kailaan, Kaarlo Sarkian ja Lauri Pohjanpään runoja uusin sävelin. Levyn ensimmäinen radiosingle Meri kuutamolla (Eino Leino) on soinut taajaan Radio Suomessa, missä sen korkein listasijoitus on huima 1.
Petri on haaveillut kansallisromanttisten runojen säveltämisestä jo pitkään. Hän kertoo tunnistavansa Vanha laulu - runojen maailmasta elämäänsä ja elämäntuntojaan. Niinpä säveltäminen sujuikin kohtuullisen vaivattomasti ja suuren innostuksen vallassa.
Petri Laaksosen artistiprofiili on poikkeuksellisen monipuolinen. Hänen tuotteliaasta kynästään on lähtöisin niin kansanlauluksi noussut Täällä pohjantähden alla kuin euroviisuhitit Eläköön elämä, Sata salamaa, Oot voimani mun sekä lukuisa määrä muita suosittuja iskelmiä, joululauluja ja hengellistä musiikkia. Monet Laaksosen julkaisemista levyistä, joita on yhteensä myyty yli 200 000 kappaletta, on palkittu kulta- ja platinalevyillä.
Petri on suosittu esiintyjä niin konserttisaleissa kuin kirkoissakin. Välittömänä esiintyjänä ja sielukkaana tulkitsijana hän harvoin jättää kuulijoitaan kylmäksi. Älä elämää pelkää - konsertissa kuullaan Laaksosen uusia elämänmakuisia lauluja vanhoja suosikkisävelmiä unohtamatta.
Kuvia: www.petrilaaksonen.net/media
Lisätietoja:
Petri Laaksonen p. 050 550 2523
Tero Huvi 0500 853046
Katja Toivanen (Sony music) 0207 - 421 500