Seurakuntien päiväkerhot alkavat
Seurakuntien päiväkerhot alkavat 16. ja 17.8. Päiväkerhoon voivat ilmoittautua 2002–2003 syntyneet lapset, 3-vuotiaiden kerhoon voivat ilmoittautua kolme vuotta täyttäneet.
Päiväkerhoissa on lukuvuosimaksu. Kerho alkaa, jos ryhmään tulee vähintään kahdeksan lasta.
Kerhojen aikataulut löytyvät päiväkerhotoimitaa esittelevältä www-sivulta ja tulostettavana pdf-tiedostona.
Päiväkerho
Päiväkerho on 4 – 6-vuotiaiden lasten oma kerho. Se kokoontuu kaksi kertaa viikossa kahden tunnin ajaksi.
Päiväkerhossa tutustutaan Jeesuksen elämään ja ajatuksiin ja keskustellaan Jumalasta ja hänen varjelevista enkeleistään. Päiväkerhossa opitaan hiljentymään ja rukoilemaan.
Päiväkerho on myös laulua, musisointia ja leikkiä. Kerhossa harjoitetaan kädentaitoja askarrellen, muovaillen ja maalaten. Toisinaan keskitytään kuuntelemaan satuja ja kertomuksia.
Päiväkerhossa lapsi oppii hyväksymään erilaisuutta ja toimimaan ryhmässä.
Lisäksi kerholaiset retkeilevät ja osallistuvat lastentapahtumiin sekä perhekirkkoihin yhdessä vanhempiensa kanssa.
3-vuotiaiden kerho
Kolmivuotiaiden kerho on perheen pienten oma kerho. Se kokoontuu kerran viikossa 1,5 tunnin ajaksi. Sisällöltään ja toiminnaltaan se vastaa päiväkerhoa, mutta ei vaadi yhtä suurta taitoa ja tietoa kuin isompien lasten päiväkerho.
Kysy tarkempia tietoja ja vapaita kerhopaikkoja:
Tuomiokirkkoseurakunta: Outi Metsikkö, p. 050 521 3380,
Karjasillan seurakunta: Päivi Lohilahti-Mällinen p. 040 574 7108,
Tuiran seurakunta: Kirsi Merenheimo-Mäenpää p. 040 5747 106,
Oulujoen seurakunta: Saara Hietava, p. 040 575 5353
.