Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Pääsiäisen ilo kuuluu Pietari-oratoriossa

Viime pääsiäisenä kantaesitetty ja hyvät arvostelut saanut Pietari-oratorio toteutetaan jälleen. Niilo Rauhalan sanoittama ja Antti Heikkilän säveltämä Oratorio esitetään Oulussa Karjasillan kirkossa maanantaina 5.4. klo 18.

Teoksessa ovat mukana Karjasillan seurakunnan kamarikuoro Cantio Laudis, Oulun Kamariorkesteri sekä solistit tenori Heikki Rainio (Pietari), mezzosopraano Sirkka Rautakoski, baritoni Joose Vähäsöyrinki, baritoni Ari Rautakoski ja basso Markku Liukkonen. Musiikin johtajana toimii Olli Heikkilä.

Pietari-oratoriossa kuuluu vahvasti pääsiäisen ilo piinaviikon kärsimyksen jälkeen. Aiheita käsitellään särmikkään ja inhimillisen opetuslapsen, Pietarin kautta, johon nykyihmisenkin on helppo samaistua. Teos kulminoituu pääsiäisen ajan tapahtumiin, mutta se sisältää myös muita vaiheita Pietarin elämästä.

Oman raikkaan ulottuvuutensa kantaesitykseen tuo oratorion toteuttajajoukon nuorekkuus. Lähes kaikki esiintyjät ovat nuoria aikuisia. Myös tältä ikäluokalta löytyy halua olla nostamassa esiin pääsiäisen riemullista sanomaa.

Teos kestää noin kaksi tuntia ja esityksiin on vapaa pääsy. Käsiohjelma maksaa 10/5€.

Pietari-oratorion toinen esitys on Rantsilan kirkossa sunnuntaina 4.4. klo 19.

Lisätietoja: Karjasillan seurakunnan kanttori Juha Soranta p.050 406 7286, .


Tulosta| Sivukartta| In English