Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

P.J. Hannikaisen kuoromusiikki soi ilmaiskonsertissa
 

Cantio Laudis –kuoro esittää perjantaina 18.9. kello 19 P.J. Hannikaisen kauneimpia lauluja Oulun ammattikorkeakoulun konserttisalissa, osoitteessa Kotkantie 1. Konsertin järjestää Karjasillan seurakunta ja siihen on vapaa pääsy.

Konsertin ohjelmisto on lähtöisin tuoreelta levyltä, jonka Karjasillan seurakunnan Cantio Laudis –kuoro on tehnyt yhteistyössä Mieskuoro Weljien kanssa. Oululaisten kuorojen lisäksi äänitteellä ovat mukana baritoni Marko Ollila ja pianisti Arto Heikkilä. Syyskuun alussa julkaistu levy on äänitetty Oulun konservatorion Tulindbergin salissa ja Karjasillan kirkossa.

P.J. Hannikainen (1854–1924) tunnetaan erityisesti monista lastenlauluistaan. Hänen tuotantoonsa sisältyy runsaasti myös kuorolauluja, joiden parhaimmisto on koottu uudelle äänitteelle. Levy sisältää esimerkiksi yksinlauluina taltioidut Suojelusenkeli ja Paimenen syyslaulu, sekä kuoron laulamat Pyhäaamun rauhaa ja Punkaharjun laulajatyttö.


Tulosta| Sivukartta| In English