TIEDOTE 11.1.2010
Oulun ev.-lut. seurakuntien keskusrekisteri muuttaa Isokatu 9:ään
Yhtymän palveluyksiköt ovat suljettuina muuton vuoksi kaksi päivää
Oulun seurakuntayhtymän peruskorjaus Isokatu 9:n kiinteistössä on valmistunut, ja yhtymän palveluyksiköt muuttavat sinne perjantaina 15.1. Muutosta johtuen Oulun ev.-lut. seurakuntien keskusrekisteri ja puhelinvaihde sekä muuttavat palveluyksiköt ovat suljettuna perjantaina 15.1. ja maanantaina 18.1.
Keskusrekisteri ja palveluyksiköt palvelevat normaalisti jälleen tiistaista 19.1. alkaen arkisin klo 9–16 uudessa osoitteessa, Isokatu 9:ssä. Uuteen osoitteeseen siirtyvät keskusrekisterin lisäksi myös seurakuntayhtymän johto sekä taloushallinto-, henkilöstö-, tietohallinto-, emäntä-, kiinteistö- ja viestintäpalvelut. Puhelinnumerot pysyvät samoina.
Seurakuntien kirkkoherranvirastot ovat muuton aikana avoinna, mutta toimivat rajoitetusti. Esimerkiksi tilavarauksia ei voida tehdä tietoliikenneyhteyksien puuttumisen vuoksi. Kiireellisissä tapauksissa avioliiton esteiden tutkinnan voi hoitaa Pohjois-Pohjanmaan maistraatissa, Isokatu 4.
Kiinteistö Isokatu 9 valmistui vuonna 1979 Oulun seurakuntayhtymän virastotaloksi. Vuodesta 1992 kiinteistössä on ollut vuokralaisia, viimeisin vuokralainen oli Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Viime vuosina seurakuntayhtymän eri palveluyksiköt ovat sijainneet eri puolilla kaupungin keskustaa. Nyt kuitenkin lähes kaikki seurakuntayhtymän palveluyksiköt pääsevät saman katon alle.
”Seurakuntalaisten ja työntekijöiden näkökulmasta on järkevää, että palvelut ovat saatavilla samasta paikasta. Saman katon alla oleminen on myös kustannustehokkain ratkaisu, mitä seikkaa ei voi olla huomioimatta”, toteaa muuttolaatikoiden keskellä Oulun seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Jaana Valjus.
Päivystävät papit siirtyvät Isokatu 9:ään maaliskuussa
Seurakuntalaisille tärkein Isokatu 9 tarjoamista palveluista on keskusrekisteri. Sieltä seurakuntalaiset saavat virallisia asiakirjoja, kuten avioliiton esteiden tutkintatodistukset, virkatodistukset sekä sukuselvitykset. Isokatu 9 toiminta täydentyy maaliskuussa, kun päivystävät papit siirtyvät seurakuntien kirkkoherranvirastoista päivystämään keskustaan, Isokatu 9 tiloihin.
Yhtymän seurakunnille tarjoamista palveluista ainoastaan hautauspalvelut ja yhteiset seurakuntapalvelut löytyvät jatkossa eri osoitteista. Hautauspalvelut jatkavat toimintaansa Intiön hautausmaan kupeessa, osoitteessa Intiöntie 6. Yhteiset seurakuntapalvelut, johon kuuluvat muun muassa erityisdiakonia ja perheneuvontapalvelu, löytyvät pääosin Öbergin talosta, osoitteesta Kirkkokatu 5.
