Tiedote 10.12.07
Oulun seurakunnat kehittävät parempia työtapoja löytää yhteyttä etsivä ihminen
Oulun ev.-lut. seurakuntien ja seurakuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelma kaudelle 2008-2010 on valmistunut.
Sen tärkein tavoite on kehittää seurakunnallista työtä ja toimintoja siten, että mahdollisimman moni oululainen löytää kotikirkossaan oman paikkansa ja osallistuu aktiivisesti sen toimintaan.
Ajankohdassa, jossa yhteisöllisyyttä ja toisten tukea tarvitaan entistä enemmän, kirkko voisi olla aktiivisempi. Oulun seurakunnat ovat valinneet viisi yhteistä toiminnallista painopistealuetta vahvistaakseen ihmisten yhteyttä kirkkoon. Ihmisiä lähestytään diakonian, nuorten aikuisten toiminnan, perhe-, lapsi- ja nuorisotyön, kirkollisten toimitusten sekä vapaaehtoistyön kautta. Taloussuunnitelmassa kohdennetaan voimavaroja edellä mainittuihin painopistealueisiin.
Oulun seurakuntayhtymä on kehittänyt jo vuosia henkilöstönsä valmiuksia toimia verkkoympäristössä, mikä jatkuu edelleen. Nyt hankkeet keskittyvät tietotekniikan hyväksikäyttämiseen asiakaspalvelussa. Ihmisiä ei juoksuteta luukulta toiselle, vaan asiointi mahdollistetaan yhdessä pisteessä, vaikka seurakuntia on neljä.
Seurakuntaelämässä ihmisten kohtaaminen tapahtuu ensisijaisesti perinteiseen tapaan kasvotusten henkilökohtaisissa tapaamisissa, tilaisuuksissa ja kirkollisissa toimituksissa, vaikka kirkossa tiedostetaan, että nykyaikainen verkko tarjoaa mahdollisuuksia myös yhteisölliseen ja vuorovaikutteiseen ihmisten kohtaamiseen.
Oulun evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenmäärä vuoden 2006 lopussa oli 108 545 henkeä. Kirkosta eronneiden kokonaismäärä vuonna 2007 näyttää jonkin verran kasvavan. Oululaisista 83% kuuluu kirkkoon, mikä on huomattavan korkea määrä. Kuitenkin jokainen kirkosta eroaminen koetaan Oulun seurakunnissa menetyksenä ja surun aiheena. Ylikiimingin seurakunnan liittyminen Oulujoen seurakuntaan ja siten osaksi Oulun seurakuntayhtymää nosti jäsenmäärää vuonna 2007 runsaalla 3100 hengellä.
Oulun seurakuntayhtymän toimintakulut vuonna 2008 ovat 23,4 milj. €. Ne kasvavat edelliseen vuoteen verrattuna 11 %. Osan korkeasta kasvusta selittää vuonna 2008 järjestettävät lähetysjuhlat, joihin varataan 0,3 milj. €, osan aikaisempia vuosia hintavampi julkisen alan palkkaratkaisu sekä osa kasvusta selittyy teknisillä määrärahasiirroilla hautainhoitorahastosta hautauspalveluihin.
Toimintakulut ovat 210 euroa seurakuntalaista kohden. Vuosikatteella katetaan poistot ja vuoden 2008 tuloksen arvioidaan olevan 1,7 milj. €.
Kirkon ulkomaiselle työlle osoitetaan seurakuntayhtymän budjetista 2 % arvioidusta kirkollisverotulosta. Määrärahasta 60 % (253 070 €) osoitetaan lähetystyölle ja 32 % (134 970 €) kansainväliseen diakoniaan ja Kirkon ulkomaan avun kautta jaettavaksi. Viron ja Inkerin kirkolliseen työhön varataan avustuksia 8 % (33 743 €).
Oulun seurakuntayhtymä maksaa Kirkon keskusrahastolle 1,3 milj. € kirkon yhteisten tehtävien hoitoon. Kirkon keskusrahasto myöntää Oulujoen ja Ylikiimingin seurakuntien yhdistymisavustusta vuoden 2008 osalta noin 150 000 €.
Talousarvio laadittiin siten, että veroprosentti pidetään ennallaan eli 1,25 %:ssa. Verotulot kasvavat 5 %. Kirkollisverotulot ja yhteisöverotulot ovat yhteensä 25 milj. €. Toimintatuottoja Oulun seurakuntayhtymä saa vuonna 2008 yhteensä 3 milj. €,. Suurimmat toimintatuotot ovat myynti- ja maksutuotot ja vuokratuotot.
Seurakuntayhtymän ja Oulun seurakuntien palveluksessa on vuonna 2008 lähes 300 työntekijää. Vuonna 2008 perustetaan toimistosihteerin, projekti-insinöörin ja erityisammattimiehen toimet. Kahden tiedottajan toimet, toimintosihteerin toimi sekä lapsi- ja perhetyön diakonin virka vakinaistetaan. Karjasillan seurakuntapastorin virka on lakkautettu ja perustetaan kappalaisen virka. Viestintäpastorin virka lakkautetaan. Henkilökunnan lisäys johtuu osin varautumisesta eläkkeellejäänteihin ja virkojen muutoksista.
Oulun seurakuntayhtymän investoinnit ovat noin 4-7 milj € vuosittain suunnittelukauden aikana. Investointien painopiste siirtyy vähitellen entistä enemmän korjausrakentamiseen uudisrakentamisen sijaan. Vuonna 2008 toiminnallisiin investointeihin on varattu 4,7 milj. €. Suurimmat investoinnit ovat vanhan pappilan peruskorjaus ja Intiön krematorion uusimistyön aloittaminen. Oulujoen kirkko ympäristöineen valaistaan ja varustetaan valvontakameroin. Hintan seurakuntakodin piha-alue peruskorjataan, Intiön vanhan kappelin kellotorni kunnostetaan ja Rokuan leirikeskuksen märkätilat ja terassit kunnostetaan.
Oulun seurakuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelma vahvistetaan yhteisessä kirkkovaltuustossa 10.12.2007.