Oulun seurakuntayhtymä haluaa kitkeä tupakoinnin nuorten leireiltä
Oulun seurakuntayhtymässä on päätetty yhtenäistää ja tarkentaa ohjeistusta, joka koskee alle 18-vuotiaiden tupakointia leireillä. Nuorten tupakointi on jokakesäinen ongelma seurakuntien järjestämillä nuorten leireillä, erityisesti rippikoululeireillä. Tilannetta on yritetty parantaa kertomalla leiritiedotteissa selvästi ja hyvissä ajoin, että tupakointi ei ole leirillä sallittua. Siitä ei ole kuitenkaan ollut riittävää apua, joten nyt tähän epäkohtaan halutaan puuttua tiukemmin.
Nuorten leirejä pitävät nuorisotyöntekijät ja teologit ovat luoneet yhtenäiset säännöt kaikkia Oulun seurakuntayhtymän nuorten leirejä varten. Tulevan kesän leireillä on ehdoton tupakointikielto kaikilla alle 18-vuotiailla. Jos leiriläinen jää tupakonnista kiinni, rikkeestä ilmoitetaan puhelimitse hänen vanhemmilleen.
Vuoden 2010 leireillä toistuvasta tupakointirikkeestä seuraa leirinkeskeytys
Ensi vuoden leireillä tätä ohjetta tiukennetaan siten, että jos nuori rikkoo toistuvasti tupakointikieltoa, hän joutuu jättämään leirin kesken. Leirejä järjestävien taholta halutaan kuitenkin korostaa, ettei kenenkään seurakuntayhteyttä tai rippikoulun käyntiä tarvitse tämän takia katkaista. Nuorelle voidaan osoittaa paikka esimerkiksi päivärippikoulussa tai hän voi osallistua seuraavana vuonna uudelleen leirille.
Leirin keskeyttäminen toistuvasta tupakoinnista johtuen tulee voimaan vuoden 2010 leireillä. Asiasta tiedotetaan ilmoittautumisen yhteydessä niin, että jos nuori kokee, ettei hän voi olla tupakoimatta leirin aikana, hän voi valita päivärippikoulun.
Tupakkalain mukaan tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyminen tai muu luovuttaminen on kielletty 18 vuotta nuoremmalle henkilölle. Ikäraja on ehdoton. Tupakointi on kielletty alle 18-vuotiaille tarkoitetuilla sisä- ja ulkoalueilla. Tupakointitilaa ei ole lupa järjestää sellaisen sisätilan yhteyteen, joka on pääasiassa 18 vuotta nuorempien henkilöiden käytössä.