Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 30.8.2011

Oulun Päivillä leikkiä ja musiikkia tuomiokirkossa

Oulun ev.-lut. seurakunnat osallistuvat Oulun Päivien tapahtumiin tarjoamalla ohjelmaa lapsille sekä musiikinystäville Oulun tuomiokirkossa (Kirkkokatu).

Lauantaina 3.9. kello 9–15 Oulun tuomiokirkossa puuhaillaan lasten tahdissa. Lasten kirkkokierroksia järjestetään tasatunnein kello 9, 10 ja 11. Kierrokset on kehitetty lasta ajatellen, joten puhetta on vähemmän ja omia aisteja käytetään enemmän. Tuomiokirkkoon tutustutaan kokemuksellisesti, kuten esimerkiksi kirkon penkeissä maaten ja sieltä käsin havainnoiden. Kirkkokierrokset ovat noin puolen tunnin mittaisia. Opas on vastassa tuomiokirkon pääovista sisälle tultaessa.

Tuomiokirkon krypta aukeaa kello 10 ja siellä lastataan Nooan arkkia aina kello 15 saakka. Nooa tarvitsee apua lapsilta arkin täyttöön ja tarkoituksena on askarrella sinne paljon erilaisia eläimiä. Askartelun ohella kryptassa on mehutarjoilu ja kello 12 kuullaan elävää musiikkia.

Kirkkokierrokset ja Nooan arkin lastaaminen ovat maksuttomia tapahtumia, joihin kaikki ovat tervetulleita mukaan leikkimään ja oppimaan uutta.

Kolmen kanttorin konsertissa näkyy paikallisuus

Sunnuntaina 4.9. kello 15 Oulun tuomiokirkossa järjestetään Kolmen kanttorin konsertti. Konsertissa esiintyvät Oulun tuomiokirkon kanttorit sopraano Henna-Mari Sivula sekä urkuri Lauri-Kalle Kallunki. Kolmantena konsertoimassa on tuomiokirkon kanttorin virassa aikaisemmin toiminut tenori Raimo Paaso.

Ohjelmisto koostuu paikallisten säveltäjien ja sanoittajien yksinlauluista ja duetoista sekä urkukappaleista.

Konsertissa kuullaan muun muassa urkuimprovisaatio virrestä Herra lahjanasi sain, jonka on säveltänyt kiiminkiläinen, Oulun konservatoriossa merkittävän työn kirkkomuusikoiden kouluttajana tehnyt säveltäjä ja kirkkomusiikin lehtori Tuomo Nikkola. Sanat virteen on puolestaan tehnyt Oulussa asuva rovasti, runoilija Niilo Rauhala, jonka keskeisiä elementtejä runoissa ovat pohjoisen luonto sekä ihmiset.

Rauhalan sanoittama laulu Tuhat vuotta kuullaan konsertissa, samoin kuin useita Leevi Madetojan säveltämiä yksinlauluja. Tilaisuus on maksuton ja kestää noin tunnin verran.


Tulosta| Sivukartta| In English