
Oulun herättäjäjuhlat näyttäytyvät Kiuruvedellä
Oulun herättäjäjuhlat esittäytyvät Kiuruveden herättäjäjuhlilla tulevana viikonloppuna 9.–11.7. Oulun herättäjäjuhlat järjestetään Raksilan urheilukeskuksessa 8.–10.7.2011. Juhlien teema on ”Anna toivon kantaa”, mikä näkyy monipuolisesti ohjelman sisällössä ja juhlajärjestelyissä.
Oulun herättäjäjuhlille houkutellaan kävijöitä juhlakojulla. Kiuruveden herättäjäjuhlilla julkaistaan myös Juhlaviesti-lehti. Oulun herättäjäjuhlien virallinen juhlajulkaisu esittelee tulevan kesän herättäjäjuhlia, Oulun seudun herännäisyyttä ja Oulua kaupunkina. Lehteä on jaossa pitkin vuotta myös Oulussa muun muassa seurakuntien tiloissa ja kirkollisissa tapahtumissa.
Oulun herättäjäjuhlille odotetaan yhteensä 30 000 kävijää. Juhlaohjelma sijoittuu päiväsaikaan, minkä lisäksi tarjolla on runsaasti oheisohjelmaa konserteista teatteriin. Ohjelma julkistetaan keväällä 2011. Lisäksi keväälle 2011 on tiedossa kaikille avoimia ennakkotapahtumia.
Vuoden 2011 herättäjäjuhlat ovat järjestyksessään 117. ja neljännet Oulussa järjestettävät juhlat. Aikaisemmat herättäjäjuhlat pidettiin vuosina 1983, 1960 ja 1928. Oulun herättäjäjuhlat järjestää Herättäjä-Yhdistys yhteistyössä Oulun seurakuntayhtymän kanssa.
Seurakuntalaisten yhteinen tapahtuma
Herättäjäjuhlat ovat herännäisyyden eli körttiläisyyden suurin vuosittainen tapahtuma. Perinteisten kirkollisten kesäjuhlien joukossa herättäjäjuhlat ovat toiseksi suurimmat. Tapahtuma on avoin kaikille, eikä uskon määrää tai sitoutumista liikkeeseen kysellä.
Herännäisyys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisäinen herätysliike, jossa korostuvat kristillinen elämä ja keskusteleva ilmapiiri. Herännäisyydessä korostetaan Jumalan suuruutta ja ihmisen pienuutta. Toiselta ihmiseltä ei kysellä hänen parannuksestaan tai uskonratkaisustaan. Siionin virret ovat vahva osa herännäisyyttä.
Lisätietoja:
Oulun herättäjäjuhlat
Juhani Lavanko, juhlatoimikunnan puheenjohtaja, puh. 040 548 0704
Riku-Matti Järvi, pääsihteeri, puh. 040 515 7315
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa