Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Oululaisten lempivirsi selviää perjantaina

Päivä vain ja hetki kerrallansa eli virsi 338 on monen suomalaisen lempivirsi, mutta mikä on Oulun alueen suosituin virsi? Sitä etsitään nyt ensimmäistä kertaa virsilaulutilaisuudessa Oulun tuomiokirkossa perjantaina 23.4.2010 kello 19.00.

Lempivirren äänestys tapahtuu tuomiokirkon pääovilla, kun seurakuntalainen saapuu tilaisuuteen.

”Jos ei virren numeroa muista ulkoa, me olemme ovilla sitä varten ja autamme etsimisessä. Lisäksi saatavilla on virsikirjat,” kertoo kanttori Raimo Paaso. Hän toivottaa tilaisuuteen tervetulleeksi kaikki  kiinnostuneet Oulun ympäryskuntia myöten.

Kymmenen eniten ääniä saanutta virttä lauletaan yhteislauluna tilaisuudessa. Virsilaulutapahtuman juontajana toimii kappalainen Jyrki Vaaramo ja urkurina on Raimo Paaso.

Tilaisuudessa kerätään myös kolehti Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Tänä vuonna keräyksen tuotto menee köyhille lapsiperheille Suomessa ja Haitissa.

Lisätietoja: Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Raimo Paaso p. 040 838 68 07


Tulosta| Sivukartta| In English