Tiedote 8.12.2010
Oululaisen Kastellin kirkon joulukalenterissa seikkaillaan ympäri Kastellia
Oululaisen Kastellin kirkon perinteinen joulukalenteri on tänä vuonna laajentunut koko kaupunginosan yhteiseksi hankkeeksi. Kastellin alueelle on ensimmäisestä adventista lähtien rakennettu joulukalenterin luukkuja, joiden sisältö ja paikka vaihtuvat päivittäin.
Luukkuja voi lähteä metsästämään tähtikartan avulla, joka löytyy Kastellin kirkosta (Töllintie 38) ja Kastellin asukastuvalta (Ranta-Kastellintie 3) sekä internetistä osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/kastelli.
Joulukalenterin luukut pohjautuvat jouluaiheisiin lauluihin tai raamatunkohtiin. Eri yhteistyötahot ympäri Kastellia loihtivat luukun osoittamana päivänä jonkin jouluun liittyvän tapahtuman.
Toteutustapa on vapaa, kunhan raamatunkohta tai virsi tulee esille. Joulukalenterin luukut kyhätään ovelle tai ikkunaan siten, että ne on helppo havaita myös iltapimeällä.
Joulukalenterin tekemisessä mukana ovat Karjasillan seurakunnan lisäksi Värtön päiväkoti, Kastellin päiväkoti, Tenavalinnan päiväkoti, Lämsänjärven päiväkoti, Asukastupa, Oulunsuun nuorisoseura, Lämsänjärven koulu, Kastellin koulu, Castell-koti ja Onnelan lastenkoti.
Kastellin joulukalenterin avulla etsitään tietä seimen ääreen. Matka huipentuu jouluaamuna 25.12., jolloin avataan viimeinen luukku. Joulukalenterin lisäksi Kastellin kirkon kuistilla on seimiasetelma, joka rakentuu lisää joka maanantai jouluun saakka.
Lisätietoja:
Karjasillan seurakunnan seurakuntapastori Juha Vähäkangas p. 040 574 7158,