Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Oulujoen seurakunnan kirkkoherranvaalin vaalipaneeli huomenna tiistaina

Ehdokkaiden vaalisaarnat kuultavissa nyt internetissä

Aika:       tiistaina 5.5.2009 klo 18

Paikka:    Myllyojan seurakuntatalo, Koivumaantie 2, Oulu

Oulujoen seurakunnassa pidettävän kirkkoherranvaalin ehdokkaat ovat koolla vaalipaneelissa huomenna tiistaina 5.5. kello 18. Vaalipaneeli pidetään Myllyojan seurakuntatalolla.

 Vaalipaneeliin osallistuvat Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin ensimmäisellä vaalisijalle asettama Oulun seurakuntayhtymän yhteisten seurakuntapalvelujen johtaja, rovasti Jouni Riipinen, toisella vaalisijalla oleva Oulujoen seurakunnan kappalainen Pertti Lahtinen ja kolmannella vaalisijalla oleva Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Ari-Pekka Metso.

Tilaisuuden juontavat vaalilautakunnan puheenjohtaja Reijo Sallinen sekä sihteeri Pentti Kortesluoma.

Vaalipaneelin aikana yleisö voi halutessaan esittää kysymyksiä ehdokkaille. Kysymyksiä voi lähettää myös etukäteen osoitteeseen tai kirjoittaa lapulle ennen tilaisuuden alkua.

Vaalisaarnat kuunneltavissa verkkosivuillamme

Vaalipaneelin lisäksi ehdokkaisiin voi tutustua internetissä osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/vaalit2009. Sivuille on nyt lisätty ehdokkaiden vaalisaarnat. Verkkosivuilta löytyvät kirkkoherraehdokkaiden kuvat ja blogit. Kuvia löytyy myös ehdokkaiden kotialbumista.

Oulujoen seurakunnan kirkkoherra valitaan vaalilla 17.5. Oulujoen kirkossa messun jälkeen alkaen noin klo 11.30-20. Ennakkoäänestys suoritetaan 11.—15.5.2009 klo 9—18 kirkkoherranvirastossa (Koivumaantie 2) ja Ylikiimingin seurakuntapiirin toimistossa (Harjutie 5). Lisäksi kiertää äänestysauto, jonka reitti löytyy vaalien internetsivuilta www.oulunseurakunnat.fi/vaalit2009/aikataulu. Myös kotiäänestys on mahdollinen. Kotiäänestystä voi pyytää soittamalla viimeistään 8.5.2009 klo 9–16 kirkkoherranvirastoon, p. (08) 531 3500.

Vaalissa äänioikeutettuja ovat Oulujoen seurakunnan 18 vuotta täyttäneet henkilöt, jotka on merkitty seurakunnan läsnä oleviksi jäseniksi 8.3.2009.

  
Jouni Riipinen, Pertti Lahtinen ja Ari-Pekka Metso


Tulosta| Sivukartta| In English