Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Oulun tuomiokirkossa konsertoi torstaina 28.8. kello 19 kanttori ja urkuri Olli Pyylampi (s. 1976). 

Hän on opiskellut urkujensoittoa Sibelius-Akatemiassa ja täydentänyt opintojaan lukuisilla mestarikursseilla sekä Suomessa että ulkomailla. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt konsertoida kotimaan lisäksi myös Hollannissa ja Saksassa.

Oulun tuomiokirkon konserttiin hän on valinnut musiikkia Johannes Brahmsilta ja Franz Listztilta.  Vaikka molemmat ovat saksalaisia romantiikan ajan säveltäjiä, heidän musiikkinsa esityskieli on hyvin erilainen. Johannes Brahms lukeutuu romantiikan ajan klassisiin säveltäjiin. Franz Listzt puolestaan kuului urkumusiikin uudistumisen tienraivaajiin omana aikanaan. Hän pyrki irrottautumaan perinteisestä sävellystyylistä ja luomaan fantasianomaisia teoksia, joissa käytetään uudenlaisia harmonioita ja tempovaihtelua.

 Olli Pyylammen konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma maksaa 5 euroa.

(Huom! Joissakin ilmoituksissa on voinut olla väärä kellonaika ja päivämäärä.)


Tulosta| Sivukartta| In English