Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Ohjausryhmä kannattaa yhden seurakunnan mallia Ouluun

Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymän seurakuntarakenneselvityksen ohjausryhmä kannattaa yhden seurakunnan mallia. Ohjausryhmän mielestä yksi seurakunta tukee parhaiten seurakuntalaisten uskoa ja elämää kristittyinä.

Ohjausryhmä kokoontui tekemään linjauksensa asiasta tänään perjantaina 30.10.2009. Linjaus syntyi äänin 5-4.

Lopullisen päätöksen tekee kirkkohallitus

Yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee asiaa 14. marraskuuta. Se pyytänee asiasta lausunnot kaikilta neljältä Oulun seurakuntien seurakuntaneuvostoilta. Mikäli selvitys johtaa aloitteeseen seurakuntarakenteen muuttamisesta, aloite lähetetään yhteiselle kirkkovaltuustolle, jonka on lähetettävä se tuomiokapituliin oman lausuntonsa ohessa.

Mikäli tuomiokapituli ei pidä aloitetta ilmeisen epätarkoituksenmukaisena, tehtäneen asiassa lisäselvitystä. Kuultuaan tarvittaessa uudelleen edellä mainittuja toimielimiä, tuomiokapituli lähettää asiakirjat oman lausuntonsa ohella kirkkohallitukseen, joka tekee asiassa lopullisen päätöksen.  

Kirkkolain mukaan aloiteoikeus seurakuntajaon muuttamiseksi on seurakuntaneuvostojen lisäksi myös tuomiokapitulilla ja piispalla. Jos aloiteoikeutta ei käytä yksikään näistä tahoista, Oulussa jatketaan seurakuntayhtymän kehittämistä.

Jos hankkeessa lopulta päädytään yhden seurakunnan malliin, tavoitteena on, että uudistus tulisi voimaan vuoden 2012 alussa. Toteutuessaan muutokset koskettaisivat suurta joukkoa, sillä Oulun ev.-lut. seurakuntiin kuuluu tällä hetkellä noin 111 000 jäsentä.

Ohjausryhmän enemmistö yhden seurakunnan kannalla, perustelut:

1. Ohjausryhmä yhtyy selvittelijöiden loppuraportin perusteluihin yhden seurakunnan mallin valinnassa.

2. Ohjausryhmän valinnassa on haluttu katsoa tulevaisuuteen huomioiden, että seuraavan 20 vuoden aikana kirkolle on tulossa suuria haasteita niin jäsenkysymyksissä kuin taloudessa. Nyt kun taloustilanne on hyvä, on syytä varautua tuleviin haasteisiin ja siten huolehtia seurakuntalaisten ja työntekijöiden eduista.

3. Seurakuntarajat poistuvat. Tästä syystä työvoimaresursseja voidaan käyttää joustavammin. Siten turvataan monipuolinen seurakuntatyö koko kaupungin alueella kustannustehokkaammin.

4. Taloudellis-hallinnollinen rakenne on selkeä. Päätöksentekojärjestelmä on yksiselitteinen.

5. Edellä mainituista syistä seurakunta pystyy palvelemaan seurakuntalaisia tasapuolisesti koko kaupungin alueella.

Seurakuntayhtymämallin kannalla olleiden perustelut:

1. Seurakuntayhtymää tulee ja sitä voidaan kehittää hallinnon moniportaisuutta vähentämällä ja johtamisjärjestelmää selkeyttämällä. Nämä muutokset toteutetaan perussääntöä muuttamalla.

2. Seurakuntayhtymää voidaan kehittää olemassa olevalle pohjalle ja kehittäminen ei vaadi merkittäviä lisäkustannuksia.

3. Sopeutuminen niukkeneviin resursseihin on mahdollista myös seurakuntayhtymässä.

4. Seurakunnissa omat kirkkoherrat ovat lähellä ja seurakuntalaiset valitsevat heidät vaaleilla.

5. Pitkällä aikavälillä yhtymässä valmistaudutaan toimimaan yhtenä yksikkönä.

Selvittelijät suosittelivat yhtä seurakuntaa

Myös yhteisen kirkkoneuvoston kutsumat selvittelijät teologian tohtori Juha Kauppinen ja maakuntaneuvos Pentti Lampinen kertovat loppuraportissaan päätyneensä yhden seurakunnan kannalle.

Heidän mukaansa yhdessä seurakunnassa kriteerit toteutuvat paremmin kuin yhtymämallissa. Nämä kriteerit ovat kirkon jäsenyyden vahvistaminen, monipuolisen ja tasapuolisen seurakuntatyön turvaaminen, muuttuvan taloustilanteen kohtaaminen, hallinnon keveys ja selkeys, johdon tehokkuus sekä työvoimaresurssien mielekäs käyttö. Lisäksi selvityksessä otettiin huomioon mahdolliset kuntaliitokset ja muutoksen merkittävyys suhteessa sen vaatimiin voimavaroihin.

Selvittelijöiden mukaan selvityksessä on haluttu miettiä tulevaisuutta ja ottaa huomioon, että seuraavan 20 vuoden aikana kirkolle on tulossa suuria haasteita niin jäsenkysymyksessä kuin taloudessakin.

”Tällä hetkellä taloustilanne on hyvä. Nyt ei olla siis tekemässä paniikkiratkaisua, vaan varautumassa tulevaan. Seurakuntalaisten ja työntekijöiden edusta tulee huolehtia jo silloin, kun taloudellista ongelmaa ei vielä ole”, huomauttaa Pentti Lampinen. ”Olisi vastuutonta olla varautumatta huonompiin aikoihin nyt, kun talous on vielä kunnossa”, Lampinen jatkaa.

Yhteinen kirkkovaltuusto vastaanotti seurakunta-, hallinto- ja toimintarakenneselvityksen käynnistämistä koskevan valtuustoaloitteen 13.10.2008. Selvitys käynnistyi tammikuussa 2009. Yhteisen kirkkovaltuuston päätöksellä on selvitetty, millainen rakennemalli seurakuntalaisia palvelisi parhaiten tulevaisuudessa. Selvitystyötä ovat olleet johtamassa kirkkoneuvoston valitsema ohjausryhmä ja selvittelijät.

Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Sakari Korpi, p. 040 510 2836
Selvittelijä, teologian tohtori Juha Kauppinen, p. 050 5542 427
Selvittelijä, maakuntaneuvos Pentti Lampinen, p. 0400 586 069
Ohjausryhmän puheenjohtaja, varatuomari Pekka Lahdenperä, p. 044 316 1433

Seurakuntarakenneselvityksen materiaalipankki: http://www.oulunseurakunnat.fi/seurakuntarakenneselvitys

Ohjausryhmä:

Jäsenet
Lahdenperä Pekka, puheenjohtaja
Aakko Antero, Haipola Pertti, Kamula Pirkko, Kurvinen Esko, Laaksonen Eino, Luukkonen Riitta-Liisa, Päkkilä Maija, Sandelin Harry, Ylikärppä Minna

Selvittelijät
teologian tohtori Kauppinen Juha, maakuntaneuvos Lampinen Pentti

Asiantuntijat
kirkkoherra Lavanko Juhani, kirkkoherra Moilanen Paavo, kirkkoherra Ojalehto Hannu, tuomiorovasti Pikkarainen Matti , Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin edustajat lakimiesasessori Rahja Osmo ja hiippakuntadekaani Pesonen Niilo, yhtymäjohtaja Kähkönen Ilpo

Sihteerit
Viestintäjohtaja Korpi Sakari, hallintosihteeri Nissinen Kaisu

 


Tulosta| Sivukartta| In English