Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Nuorten lähetyskipinää sytytetään lähetysjuhlilla

Tänä vuonna Oulussa järjestettävillä Valtakunnallisilla lähetysjuhlilla on luvassa runsaasti ohjelmaa nuorille.

Nuorten juhlilla, jotka pidetään pääosin Oulun Energia Areenalla, nuoret pääsevät itse tekemään ja kokemaan. Jäähallille rakennetuissa workshopeissa voi antaa esimerkiksi romulle uuden muodon tuunaamalla kierrätysmateriaaleista koruja ja muita käyttöesineitä. Elävän kirjaston tavoitteena on hälventää ihmisten ennakkoluuloja vähemmistöjä kohtaan. Kirjastosta nuori voi lainata yksin tai vaikka kaverinsa kanssa ”kirjan” eli vähemmistön edustajan keskustelutuokiota varten.

Lähetysjuhlien ensimmäisenä päivänä perjantaina 13.6. järjestetään nuorten juhlien avajaistapahtuma Äkkilähtö klo 19.30 alkaen. Lähtöportilla esiintyvät mm. Tera ja räppäävä Sound Style.

Juhlien aikana nuorille suunnattu jäähallin Yökahvila tarjoaa erilaisia kulttuurielämyksiä. Tasaus-lähetti ja Idols-kisoista tuttu muusikko Kristian Meurman esiintyy kahvilassa perjantaina klo 21.30. Lauantaina klo 22.30 lavalle astelee taikuri Taika-Petteri, joka viihdyttää juhlavieraita taikatempuillaan.

Lauantaina klo 19 Oulun Energia Areenalla alkaa nuorten juhlien pääkonsertti Maailmankatsastus, jossa tunnelmaa nostattavat gospel-bändi Bass´n Helen ja oululainen rockmetalliyhtye Lumina Polaris.

Kaikki nuorten ohjelmat ovat ilmaisia. Katso lisää nuorten ohjelmasta osoitteesta www.minkatahden.fi. Lisää lähetysjuhliin liittyviä tiedotteita löytyy osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/lahetysjuhlat.


Tulosta| Sivukartta| In English