Nuorekkaan juhlavaa kamarimusiikkia Pyhän Tuomaan kirkossa
Pyhän Tuomaan kirkossa (Mielikintie 3) järjestetään kolmas kesäkonsertti keskiviikkona 8.7. kello 19. Nyt ääneen pääsee nuorekas ja juhlava kamarimusiikkiyhtye Duo Melodioso, jossa ammattimuusikot eli viulisti Auri Niskanen ja pianisti Outi Jussila soittavat Sibeliusta ja Brahmsia.
Konsertissa kuullaan Brahmsin d-molli sonaatti ja Sibeliuksen karaktäärikappaleita viululla ja pianolla soitettuna.
Kärsämäkinen Auri Niskanen ja jyväskyläläinen Outi Jussila ovat esiintyneet lähes kymmenen vuoden ajan julkisissa konserteissa ja yritys- ja yksityistilaisuuksissa. Duo Melodioson muusikot saivat myös Erkki Melartinin neljännessä valtakunnallisessa kamarimusiikkikilpailussa kolmannen palkinnon lokakuussa 2007.
Konserttiin on vapaa pääsy.
Matalan kynnyksen konsertteja koko kesän ajan
Pyhän Tuomaan kirkossa järjestetään kesäkonsertteja aina elokuun puoleenväliin asti. Konserteista voi nauttia joka keskiviikko kello 19.
Tuiran seurakunnan kanttori Raakel Pöyhtäri kertoo, että kesän aikana tullaan kuulemaan hyvin monenlaista musiikkia ja nauttimaan monipuolisista esiintyjistä. Konserttihetki on vapaamuotoinen, eikä sitä ole sidottu tiettyyn tyyliin. Esiintyjät saavat itse vapaasti luoda oman ohjelman. Yhteistä konserteille on kuitenkin kesä ja kepeä tunnelma.
”Nämä ovat matalan kynnyksen konsertteja, jonne ohikulkijat ovat tervetulleita poikkeamaan ja nauttimaan vaikka vain hetken ajan kesäillan sävelistä”, kanttori Raakel Pöyhtäri lupaa.
Pyhän Tuomaan kirkko on tullut tunnetuksi hyvästä akustiikastaan.
Kesän 2009 Pyhän Tuomaan kesäkonsertit esiintyjineen:
8.7. Duo Melodioso eli Auri Niskanen (viulu) ja Outi Jussila (piano)
15.7. Riina Impiö (urut)
22.7. Timo Huhtala (sello) ja Raakel Pöyhtäri (urut)
29.7. Duo Mari Mäntylä (kitara) ja Hannu Annala (kitara)
5.8. Elias Niemelä (urut)
12.8. Jussi Juola (baritoni) ja Lauri-Kalle Kallunki (piano ja urut)