Naisten päivän vieraina Marianne Heikkilä ja Piia-Noora Kauppi
Lauantaina 21.11. kello 11–16 vietetään kaikille avointa Naisten päivää Maikkulan kappelilla, osoitteessa Kangaskontiontie 9. Eräs päivän puheenaiheista on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima Naisten Pankki. Se on syntynyt halusta auttaa köyhien maiden naisia heidän pyrkimyksissään kohti parempaa toimeentuloa. Naisten Pankin Oulun aluekonttori avattiin viime kesänä. Pankin toimintaa esittelee yksi sen perustajajäsenistä, Kirkon Ulkomaanavun sidosryhmäjohtaja Marianne Heikkilä. Yrityskonsulttina ja juontajanakin aikaisemmin tunnettu Heikkilä vihittiin papiksi vuonna 1996 ja hän siirtyi Kirkon Ulkomaanavun työntekijäksi vuonna 2004.
Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi puhuu tapahtumassa naisen hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Aihe on hänelle tuttu, koska Kauppi työskentelee myös Euroopan parlamentissa ja on lisäksi kahden pienen lapsen äiti.
Päivän aikana käsitellään myös sitä miten kotiasiat ja elämänmuutokset vaikuttavat naisten jaksamiseen. Näitä teemoja käsittelevät oppilaitospappi Virpi Sillanpää-Posio, sosionomi-diakoniaopiskelija Tuula Väyrynen ja sairaalapastori Marja-Leena Tahkola. Tapahtuman juontaa Karjasillan seurakuntapastori Erja Järvi.
Tapahtuma alkaa aamurukouksella ja päättyy kello 15.30 alkavaan viikkomessuun. Puheenvuorojen lomassa on mahdollista esittää kysymyksiä ja keskustella puhujien kanssa. Musiikista vastaa musiikkiryhmä kanttori Riitta Piipon johdolla sekä Oulun sudanilaisten Hagarzawia-ryhmä. Tarjolla on myös lounas, jonka hinta on 6 euroa. Alle 12-vuotiaat saavat lounastaa ilmaiseksi. Lastenhoito on järjestetty koko päivän ajaksi.
Ohjelma:
11.00 Aamurukous
Jaksaminen alkaa kodista. Oppilaitospappi Virpi Sillanpää-Posio
Muutos auttaa jaksamaan. Sosionomi-diakoniaopiskelija, perhetyöntekijä Tuula Väyrynen
Puhuminen auttaa jaksamaan. Sairaalapastori Marja-Leena Tahkola
12.30-13.30 Lounas
13.30 Remontti-Raisa: Naiset remonttiin!
Miten jaksamista voi jakaa? Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi
Naistenpankki — toivon luoja. Kirkon ulkomaanavun sidosryhmäjohtaja Marianne Heikkilä
15.30 Viikkomessu
Lisätietoja:
Erja Järvi, seurakuntapastori, Karjasillan seurakunta, p. 044 3161 434
Naisten Pankki, www.naistenpankki.fi
Kaikki voivat osallistua Naisten Pankin toimintaan
Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima yhteisö ja rahasto kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon tukemiseksi. Ajatus Naisten Pankista lähti vuonna 2007 Liberian matkalla, jolla Marianne Heikkilä ja muut Pankin nykyisen perustajajäsenet totesivat naisten olevan usein köyhistä kaikkein köyhimpiä. Naisten Pankki syntyikin halusta auttaa näitä naisia heidän pyrkimyksissään kohti parempaa toimeentuloa.
Naisten pankin hankkeita ovat muun muassa naisten yrittäjäkoulutuksen tukeminen Etiopiassa, Kambodzhan kyläpankit ja pienlainahanke Perussa. Kaikki projektit aloitetaan vain yhteisön omasta aloitteesta, eli kaikki suunnitellaan ja toteutetaan paikallisten ihmisten tarpeiden ja resurssien mukaan.
Hankkeiden rahoittamiseksi Naisten Pankki hankkii lahjoituksia yrityksiltä ja yksityisiltä henkilöiltä. Lahjoittajat voivat joko liittyä pankin osakkaiksi, kuukausilahjoittajiksi tai tukea toimintaa kertalahjoituksina. Lokakuussa 2009 Naisten Pankki oli kerännyt jo miljoona euroa kehitysmaiden naisten hyväksi. Hallinnointikulujen jälkeen vähintään 85 % lahjoituksista käytetään suoraan avustukseen. Lahjoittajaksi pääsee Naisten Pankin verkkosivujen kautta, www.naistenpankki.fi.
Naisten Pankin pääpaikka on Helsingissä ja tällä hetkellä aluekonttoreita on Tampereella, Oulussa ja Pietarsaaressa. Aluekonttorit eivät ole fyysisiä tiloja vaan vapaaehtoisista viestinviejistä koostuvia verkostoja, jotka ovat sitoutuneet kertomaan Naisten Pankista omalla alueellaan. Oulun aluekonttorin yhteyshenkilö Päivi Korkee kertoo, että Oulun konttorin toiminta alkoi tänä kesänä. ”Ilmoitimme Helsinkiin pääkonttoriin, että haluamme olla Naisten Pankin aluekonttori”, Korkee sanoo. Oulussa Naisten Pankki ei vielä ole kovin suuren yleisön tiedossa, mutta Oulun aluekonttorin myötä tunnettuutta aiotaan lisätä.
Suomessa Naisten Pankin toiminta laajenee koko ajan. Seuraavaa aluekonttoria ollaan perustamassa Jyväskylään.