Muusikot konsertoivat talkooperiaatteella Kirkon Ulkomaanavun hyväksi
Karjasillan kirkossa (Nokelantie 39) soi koko alkusyksyn Leipää musiikista- iltakonserttisarja, jonka ohjelma -ja kolehtituotto menee kokonaisuudessaan Kirkon Ulkomaanavulle. Konsertteja on kahdeksan ja ne ovat aina perjantai-iltaisin kello 19. Ensimmäinen konsertti on 13.8. ja viimeinen 8.10.
Kaikki tapahtumissa mukana olevat muusikot ovat mukana täysin talkooperiaatteella.
Esiintymässä on nimekkäitä ja pitkää uraa luoneita muusikoita, eri instrumenteilla ja eri kokoonpanoilla, muun muassa Oulun kamariorkesterin jousikvartetti sekä pianisti Markus Vaara.
Kirkon Ulkomaanapu on haastanut seurakunnat Tekoja-kampanjaan, jonka tuotto menee erityisesti ruokaturvan parantamiseen. Kohdemaita on esimerkiksi Uganda ja Kambodzha.
Karjasillan kirkon esiintyjäkaarti on seuraavanlainen:
13.8.
Sanna Smolander, piano
Visa Smolander, viulu
Johanna Kiviharju, huilu
20.8.
Yhteislauluilta, wanhoja wirsiä
Juha Soranta, harmooni
27.8.
Ville-Veikko Telkki, baritoni
Mari-Anne Telkki, piano
Auroora Lahti, piano
Oulun Kamariorkesterin jousikvartetti
3.9.
Juha Hakulinen, bassobaritoni
Antti Heikkilä, piano ja urut
10.9.
Matias Lahti, viulu
Hilla Laitinen, sello
Auroora Lahti, piano
24.9.
Rigoroso-jousikvartetti (Kuopio)
Mari Klemettilä, sopraano
Markus Vaara, piano
1.10.
Jussi Juola, baritoni
Maarika Vaara, piano
8.10.
Jussi Juola, baritoni
Markus Vaara,piano
Oulun kamariorkesterin jousikvartetti
Konserteista antaa lisätietoja: Karjasillan kirkon kanttori Juha Soranta p. 050 406 72 86
Muuta lisätietoa:
Kirkon Ulkomaanapu: www.kua.fi
Tekoja-kampanja: http://www.tekojakampanja.fi/fi/etusivu/?id=1159