Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 26.9.06

Lasten ja enkelien päivänä paljon perhemessuja

Mikkelinpäivä on lasten ja enkelien päivä. Päivää vietetään sunnuntaina 1.10. Mikkelipäivänä on perhemessuja useissa kirkoissa. Jeesus nostaa lapsen suurimmaksi taivasten valtakunnassa ja siksi perhemessua vietetään lasten ehdoilla, mutta siellä on hyvä olla myös aikuisilla. Perhemessu on yhteinen juhla, jossa kirkon penkistä löytyy paikka kaikenikäisille ja kaikenkokoisille.

Kastellin kirkossa on enkelinäyttely perjantaina 29.9. klo 13–15 ja lauantaina 30.9. klo 10–12. Näyttelyssä voi tutustua Raamatun ja tämän päivän enkeleihin.

Karjasillan seurakunnassa Mikkelinpäivän vietto aloitetaan perhemessulla klo 12 Maikkulan seurakuntatalossa. Messussa laulaa kolme kuoroa: Maikkulan tenavakuoro ja lapsikuoro sekä Oulun seudun virsikuoro. Maikkulan tenava- ja lapsikuoroja johtaa Riitta Piippo. Virsikuoroa johtaa Taru Pisto. Esirukouksen messuun valmistelevat iltapäiväkerholaiset yhdessä lastenohjaajien kanssa.

Messun jälkeen on tarjolla kirkkomehut ja -kahvit sekä voileipää. Kello 13.30 alkaa keskustelutilaisuus, jossa Maikkulan alueen työntekijät esittelevät uuden teesivihkon Lapsi on ilo, kymmenen teesiä kristillisestä kasvatuksesta. Teesivihko jaetaan kaikille osallistujille. Keskustelutilaisuuden ajaksi on järjestetty maksuton lastenhoito. Päivä on ajateltu päättyväksi klo 15.

Tuiran kirkossa vietetään enkeliaiheista jumalanpalvelusta ”enkelikirkkoa” sunnuntaina 1.10. klo 10. Jumalanpalveluksen jälkeen on tarjolla kirkkokahvit. Esillä on lähialueen päiväkotilasten tekemiä iki-ihania enkeleitä. Jumalanpalveluksen toimittaa Riikka Honkavaara, avustaa Stiven Naatus ja kanttorina on Raakel Pöyhtäri.


Tulosta| Sivukartta| In English